Mistä minä sen idean alunperin edes sain päähäni?
Ensimmäisenä koronakeväänä täyssulun aikaan, silloin kun olin vasta oivaltanut että tätähän pitää päästä kokemaan muutenkin kuin mielikuvissa ja olin kirjautunut BDSM-baariin, minuun otti yhteyttä kaveri jonka kanssa juttelu sujui hyvin. Meidän mieltymyksemme eivät osuneet ihan yksiin, mutta silti yhteensopivuuksiakin tuntui olevan lupaavasti. Hän kertoi myös switch-puolestaan, mikä sai minut kuvittelemaan miltä tuntuisi olla dominoivana osapuolena. Koska sain ajatuksesta kiinni, se jäi mielen pohjalle, vaikka tuttavuus tähän kaveriin ei edennyt. Skeneen tutustuessani opin, että vallitsee surullinen epäsuhta: alistuvia miehiä on enemmän kuin dominoivia naisia. Se on surullinen fakta ja epäoikeudenmukaisuutta, jolle kukaan ei oikein voi mitään. Mutta minä yritin.
Minusta on ihme, että dominoivia ihmisiä ylipäätään on, ja viimeaikaiset pohdintani ovat saaneet minut arvostamaan heitä jos mahdollista vieläkin enemmän. Tuntuu luonnolliselta, että ihminen haluaa hetkeksi luopua järjestäjän ja lankojen pitelijän roolistaan ja antaa toisen ihmisen läsnäolon tunkeutua tilan jokaiseen kuutiomillimetriin ja joka soluunsa. Miksi ja miten joku ottaa vallan hyppysiinsä? Ainakin se on luovaa toimintaa ja tekee varmasti hyvää päälle ja sydämelle, kuten luova toiminta aina.
Minä olen monella tapaa luova, mutta luovuudessani on jossain kohtaa kehitettävää. Joskus luovuuteni tarvitsisi hallitsevampaa otetta. Siis että osaisin ottaa ohjat käsiini. Niin oudolta kuin sitä tuntuukin tunnustaa, minulle taisi käydä ajatusvirhe. Toivoin sitä niin kovasti, toivoin että voisin antaa ainakin yhdelle – jos ei kaikille – sitä mitä hän haluaa ja tarvitsee. Ja toivoin, että oppisin ohjailua yhtä jalkaa luovissa töissä ja kinkymaailmassa. Toinen tukisi toista ja lopputulos olisi mitä oivallisin. Tapasinkin erään ihmisen, jonka kanssa olimme suorastaan japanilaisilla leveleillä toisen kunnioittamisessa ja vaatimusten täydellisessä poissaolossa. Sanallistinkin suunnitelmiani:
Uin lammessa
Kaikki kääntyy hyväksi
Kutsun hyviä vesiä
Kutsun kaikkea hyvää
Kätken sen sydämeeni
Että voisin pitää sinusta huolta
Illat pimenevät
Sinä olet syksyn surumieli
Valo loistaa veden läpi
Kutsun hyviä voimia
Kaunista katsetta ja kosketusta
Sinä loistat valoa
Sinä olet Otava
Tuttavuus tähän ihmiseen jatkuu ainakin kirjeenvaihtona. Kirjoitin seuraavat (juonipaljastuksia sisältävät) rivit kirjeessä ”Otavalle”:
Perjantaina kävin katsomassa Maja Borgin dokumenttielokuvan Passion Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla. Sitä olisin halunnut vetäytyä pohtimaan yksinäisyyteen, mutta olin buukannut sosiaalisuutta viikonlopulle. Siinä oli niin paljon sellaista mikä kolahti. Oli filmin tekijä ja päähenkilö Maja, joka oli ollut vuoden verran kinkyskenessä ja jolla oli jonkin verran kokemuksia alistumisesta. Ja joka pohti myös kristinuskoa ja kävi hyviä keskusteluja mahtavan naispapin kanssa, joka oli ilmeisesti myös sitoja jonka köysissä Maja riippui yhdessä kohtauksessa. Elokuvan aikana Maja sitten myös kastettiin kirkon jäseneksi.
Maja halusi kokemuksen dominoinnista, saadakseen jotenkin otteen elämästään, ollakseen vallankahvassa siinä.
Kinkynaisten yhteisö järjesti hänelle rituaalin, jonka tarkoituksena oli saada aikaan tämä ”switch” alisituvasta dominoivaksi. Hänellä olikin sitten subi jonka hän nimesi ”salt”iksi koska piti niin paljon suolasta (kuten muuten minäkin.) Lopulta hän lopetti suhteen ja palasi subiksi. Minulle tuli käsitys, että subina hän pääsi siihen tavoitteeseen, jota hän dominoivana haki. Se olikin hänen juttunsa.
Sanoilla voi vaikuttaa, sanoittaa toiveita tai utopiaa, suunnata katsetta, luoda tunnelmaa, tukea tai vetää mattoa jalkojen alta, harhauttaa... Mutta niillä ei voi muuttaa kenenkään perimmäistä olemusta. Eräänä yönä heräsin ja mietin tätä, mietin mitä haluan, ja näin alistuvan minäni kuin eksyneen lapsen rautatieasemalla ja juoksin sulkemaan sen syliini.
Ei voi tietää ennenkuin kokeilee, neuvoo Fauni. En voi tietää, kohtaanko joskus ihmisen, jonka kanssa kuvio kääntyykin luonnostaan toisinpäin. Ainakin luulisin, että minun täytyisi tuntea tämä ihminen melko hyvin ja meillä pitäisi olla vahva yhteisymmärrys ja dynamiikka. Mutta niin kauan kuin toivon sitä muiden kuin itseni vuoksi, olen matkalla suoraan suden perseeseen. Olen lukenut, ja vähän kokenutkin, että jotkut alistuvat miehet suhtautuvat aika suoraviivaisesti suhteiden muodostamiseen. Minulla on tarve ja sinä voit täyttää sen, mitä me siis odotetaan? Piiska laulamaan! Olen niin pahoillani, mutta se tunne mikä siitä tulee on niin tympeä, tekee mieli vain paeta. Miksi pitää olla niin vaikeaa oppia tunnistamaan ja tunnustamaan mitä todella haluaa, ja miksi sillä matkalla pitää aiheuttaa pettymyksiä muille ihmisille?
 |
Michael Ende: Tarina vailla loppua |
