Partikulaari ihanuus

Toisinaan kestää mahdottoman kauan ennen kuin valkenee.
(Muumimamma, Tove Jansson: Muumipappa ja meri)

En vielä järjestänyt lautapelimiittiä, mutta seksuaalineuvojalla kävin. Kaikki kuormitus tuntui niin raskaalta, ja vaikeimmalta se takapakki, minkä otin oman seksuaalisen identiteettini löytämisessä. Aloin hävetä sitä. Ajattelin jästimaailmaa, ja miten kurjaa on, etten koskaan voi kertoa heille millainen oikeasti olen. Seksuaalineuvojalle puhua pälpätin antamatta juurikaan suunvuoroa, sillä tämä oli ensimmäinen kerta ja asiaa oli paljon. Kun pyydetään kertomaan omasta tilanteesta, siihen liittyy aika paljon kaikenlaista, varsinkin kun lukemat mittarissa alkavat jo 5:llä.

Ainakin yksi kysymys saattoi kuitenkin mahtua monologini sekaan ja se taisi avata jotain: Neuvoja kysyi, sekö eniten painaa mieltä, että haluaisit olla avoimesti sellainen kuin olet. Se kuulosti kyllä hyvältä ajatuksena, noin ääneen sanottuna, mutta itse asiassa se ei ole ongelman ydin. Olen avannut työkavereille jonkin verran polysuhteilua ja voin avata enemmänkin, jos he vain uskoisivat minua, ja sehän ei ole minun vallassani, uskovatko, tai haluavatko ottaa todesta. Salaisimpia makuuhuoneasioita kukaan ei jaa työpaikalla, ja jos minun elämäntapani liittyy salaisimpien makuuhuoneasioiden ympärillä pyörivään yhteisöön, niin siitä asiasta he voivat halutessaan kysyä, tai olla kysymättä.

Ongelma ei ole se, että muu maailma ei tiedä tai hyväksy. Ongelma ei todellakaan ole myöskään se, että kinkyskene ei hyväksy – niin usein kuin olenkin itselleni yrittänyt sellaista syöttää. Kyllähän minä ja minun kinkkini menevät siellä muiden mukana, eivätkä hätkähdytä ketään.

Varsinainen ongelman ydin on niin yksinkertainen, että sokea Reettakin sen näkee, mutta minä en. 14-vuotiaana nimesin ”Universaaliksi kusipääksi” sen oletettavasti monen tunteman äänen, sen olion, joka istuu olkapäällä ja sanoo että tuo ei ole mitään/tuo on ihan paskaa/sinä olet ihan paska. Olen käyttänyt tuota nimitystä näihin päiviin asti. Miksi universaali? Miksi selitys piti viedä mahdollisimman kauaksi itsestä? Siksikö, että ratkaisu olisi mahdollisimman vaikea löytää ja ilmiöön mahdollisimman vaikea päästä käsiksi?

Minä itsehän se olen, joka en hyväksy itseäni, ja siitä hyväksymättömyydestä aiheutuu paljon. Ainainen huoli ja hätä, syyllisyydentunne, itsesyytökset, ylisuuret omiin suorituksiin kohdistuvat odotukset, omakeksimät säännöt ja kyvyttömyys noudattaa niitä, häpeä. Kyvyttömyydelleni hyväksyä itseäni on varmaankin syynsä, ja olen niitä yrittänyt parhaani mukaan käydä läpi, ja olen tullut kohdatuksi niiden kanssa. Luultavasti se on jokin pohja oivallukselle. Olisinko nyt riittävän voimissani kohtaamaan tämän asian. Että minua ei estä universaali kusipää, vaan minä itse, joka en ole ollenkaan universaali, vaan partikulaareista partikulaarein. Universaalin kusipään vastakohta: Partikulaari ihanuus.

Olen monta kertaa hiljattainkin huomannut sen, mikä se sitten onkaan, yliminä tai universaali kusipää, nostavan päätään pienten ja suurten asioiden yhteydessä. Minua luultavasti auttaa sen kanssa kun ajattelen, että se ei ole sen mahtavampi kuin minä eikä lurki missään eetterissä, vaan on ihan tässä omassa tietoisuudessani. Tuntuu että voin saada siitä otteen, muuttaa jotain, sen sijaan että annan rumien itsesyytösten lennellä, voin puhutella itseäni lempeästi: Ei se haittaa.

Ranskan valtionkonttori lähetti paperisen kuitin maksamistani sairaalamaksuista. Kirjekuoressa ja kirjepaperissa oli kirjattuna Ranskan valtion arvot. Jotenkin se liikutti minua. Kaikenlaiset puolijalkaiset kriiseilevät ja perverssit ötökkäisetkin...

Kriisi

Vitun hullu, mitä sä kirjottelet ympäri nettiä että haluat olla jonkun orja. Kuljet terveen kirjoissa pitkin työmaita ja olet asiallinen, ja sisältä tollasta hirveetä paskaa.

Häpeän kaikkea itsessäni, mutta eniten ehkä kateutta. Kadehdin heitä, jotka voivat elää todeksi ominta itseään. Miten kateudesta pääsee eroon? Katsomalla hyviä asioita omassa elämässä ja tekemällä korjausliikkeitä halujensa tavoittelemisessa, sanoi netti. https://yle.fi/uutiset/3-9320003 Molemmat osaan aika hyvinkin ja koko ajan paremmin. Mutta hyvät asiat omassa elämässä eivät nyt riitä. Minussa asuu puute ja kaipaus ja tyhjyys ja tyhjiö, heikkous, epäitsenäisyys, tarve. 

Voi sua, sanoi Archibald.

Sä oot niin tunteellinen, sanoi Ankara Poika-Jussi. Tarvitset syvällisen suhteen.

Voin polttaa käteni kiehuvassa vedessä ilmeenkään värähtämättä. Mutta tänään ulos purkautuu joka ainoan peruslukemilla vedetyn hetken kätketyt kyyneleet.

Kuolen häpeästä koska kuolen häpeästä koska kuolen häpeästä. Oikea paikkani on eristyksissä. Oikea paikkani on eristyksissä. Oikea paikkani on eristyksissä, pois silmistä. Syvin olemukseni sotii kaikkia arvojani vastaan, kaikkea mitä olen lapsesta asti rakentanut.

The bond between master and slave is extremely strong.
Maja Borg: Passion

Validointi on asia, jonka jokainen ihminen haluaisi kuulla. Se tarkoittaa, että jokin asia on totta ja sillä on looginen tai faktaan perustuva syy olla sellainen kuin on.
https://tiiakoskinen.com/validointi-miten-validoida-ja-kohdata-toinen-ihminen/

Hetkittäin olen myös ylpeä. Pakahdun ylpeydestä. Julkaisin taas jotain.

Entinen minä kysyy: Miten ihminen voi olla noin surullinen, vaikka sillä on noin hienoja ystäviä? Nykyinen minä vastaa: Mitä tekisinkään ilman heitä?

Radiossa sanottiin, että parasta palautumista ja kriisinsietokykyä lisäävää toimintaa on sellainen, mistä on 11-vuotiaana nauttinut. https://areena.yle.fi/podcastit/1-63137234
Yksinolo ja kuvittelu… ja pelit. Narupallo. Täydellisesti aivot narikassa, Kruusun kanssa narupalloa kunnes ilta pimenee. Pok, pok, pok, pok. Ehkä myös lautapelit…Voisi järjestää lautapelimiitin.

Syvään, päätyyn! (seuranhakuilmoitus)

Sisällysluettelo

1: Minä

2: Hän

3: Kauneus

4: Me

5: Meanwhile..

6: Mitä seuraavaksi tapahtuu?

 

1. Minä

olen itsellinen, tasapainoinen, aika säännöllistä elämää viettävä, tunteellinen ja kommunikointikykyinen nainen. Käyn töissä, opiskelen, matkustelen työn vuoksi ja huvikseni, mökkeilen, luen, kirjoitan, kokkailen, kuuntelen musiikkia. Hidasteleva, hiljainen ja jopa erakkomainen elämäntapa on ihan viime aikoina vaihtunut sosiaalisempaan ja sanoisinko jotenkin elämyshakuisempaan (vaikka kyllä yksinäisyyttä on jäljellä riittämiin ja vähän liikaakin). Ihmisten seura ei enää samalla tavalla kuormita kuin ennen. Se johtuu siitä että et ole enää niin syvällä kaapissa että perse on Narniassa, totesi Moukka hiljattain. Totta varmastikin, ja totta myös se, että olen aika lailla kaapissa edelleen. On siis aika ottaa askel eteenpäin.

Olen tottelevainen alistuva masokisti, joku pikkuotus, ei lapsi eikä eläinkään, mutta joku rääpäle, ötökkä, pupu, villityttö, orjatyttö, lutka, horo.

Hiukan yllättäen olen ruvennut harrastamaan köysiä viime aikoina enimmäkseen sitojana.

 

== Results from bdsmtest.org ==

100% Submissive

100% Rope bunny

95% Masochist

93% Primal (Prey)

89% Non-monogamist

81% Degradee

81% Slave

57% Pet

56% Experimentalist

49% Exhibitionist

48% Brat

36% Rigger

22% Vanilla

19% Switch

13% Voyeur

12% Primal (Hunter)

3% Dominant

 

Olen viettänyt jonkin aikaa onnellista soolopolyn elämää ja tuntenut löytäneeni oman juttuni. Nyt kuitenkin elämään on tullut tilaa, kaikessa rikkaudessaan se näyttäytyy jopa tyhjänä. Kaipaan intensiivistä ihmissuhdetta, Ds-suhdetta, omistussuhdetta. Yhtä sellaista. Ihmistä, jolla olisi minulle aikaa. Polyajatukseni ovat tällä hetkellä hieman sekavia, uusiin ihmisiin tutustuminen vie voimavaroja ja olemassaolevat kivat kaverit ovat aika kaukana kaikki. Minun tarvitsee kuitenkin tietää, että elämässäni saa olla ihmisiä. Monisuhteisuus ei ole tuonut elämääni juurikaan mustasukkaisuuden tunteita, mutta myötäiloa sitäkin enemmän. Myötäilo on tunne, joka on vain odottanut nimeämistään, päästäkseen kukoistamaan.

Tajusin erään onnekkaan ja traagisen kohtaamisen jäljiltä, että minussa on myös potentiaalia, joka ei ole koskaan päässyt toteutumaan muuten kuin fantasioissa. Ajatus, että minä käytän mielikuvitustani, antaumuksellisuuttani, ilmaisuvoimaani tuottaakseni toiselle mielihyvää, on ollut yhtä hautautuneena kuin alistuvuus ja masokismi – tai vielä syvemmällä. Tätä kannattaisi tutkia käytännössä.

Olen hyvä kommunikoimaan rajojani, etenkin D:n läsnäollessa. Etänä vallan saattaa ottaa planeetankokoinen toksinen velvollisuudentuntoni.

Olen meikkaamaton ja feikkaamaton, 167 cm/80 kg akka. En pukeudu kumiin, lateksiin tai nahkaan enkä käytä kovin korkeita korkoja. Pantakin saisi mieluusti olla kierrätysmatskua, jos se on nahkaa. Ehkä olen parhaimmillani ilman rihmankiertämää. Bileisiin pukeudun mielelläni omaan tyyliini.

Kaipaan olotilaa, jossa kaikki on hyvin. Olotilaa, jossa huoli ei ole läsnä nukkumaan mennessä ja heti herätessä. Kaipaan rauhaa, oloa, jossa voin luottaa. Mitä se voisi olla?

 

2. Hän

on sadisti ja nauttii satuttaessaan sitä, joka antautuu hänelle haavoittuvimmillaan. Hän tekee sen molempien vuoksi, mutta myös oman nautintonsa. Hän tietää että sadisti voi olla tunteellinen, välittävä, rakastava, hellä ja kiltti, sillä hän on sellainen itsekin. Hän ei minua lähestyessään kehunut itseään sillä, että ei ole varsinainen sadisti vaan tekee kaiken naisen nautinnon tähden. Service topit ovat yhtä arvokkaita kuin sadistit, mutta sadisti on minun unelmani.

Hän haluaa omistaa ja pitää omaisuudestaan huolta. Hän haluaa käyttää omaisuuttaan ja ehkä jakaa sitä myös ystävilleen. Hän haluaa käyttää valtaa ja on myös oman elämänsä herra. Hän tietää, että siellä missä alkoholi tai päihteet hallitsevat, ei ole muita hallitsijoita.

Hän ei kutsu monisuhteilua himmeleiksi tai muilla vähättelevillä sanoilla. Hän on avoin ajatukselle monisuhteisuudesta ja anarkismista, hän ei halua rajoittaa elämääni, vaan toivoo että elämääni saavat rikastuttaa monenlaiset ihmiset ja ymmärtää, että minulla on monenlaisille ihmisille paljon annettavaa. Jos hän on itse monisuhteinen, hän on sellaisessa tilanteessa, jossa hänellä on mahdollisuus ja hän haluaa viettää aikaa minun kanssani. Jos hän on mono tai muuten sinkku, hän antaa minulle omaa aikaa, eikä vain periaatteessa vaan myös käytännössä. 

Hän kehtaa kulkea kanssani julkisella paikalla. Hän ei sano että kelpaan koska ulkonäöllä ei ole väliä. Hän ei arvostele muita naisia kehuakseen minua. Hän ei muutenkaan käytä kallisarvoista aikaa muiden ihmisten arvosteluun. Joskus hänen, kuten minunkin, pitää saada räntätä ja purkaa huolia, mutta jatkuva nillitys muiden ihmisten epäkelpoudesta ei kuulu hänen mielenmaisemaansa.

 

3. Kauneus

Minulla on omanlaiseni estetiikka, jota viljelen ja etsin, otan mielelläni valokuvia ja olen kuvissa.  Valtasuhteen kauneus on jotain muuta kuin visuaalisesti näkyvää. Se ilmenee ajassa ja tilassa, eleissä ja teoissa, joissa tavallisen elämän säännöt ylitetään ja mennään syvimpien halujen ja tarpeiden lähteille. Eleissä, jotka ovat täynnä merkitystä. Valtasuhteen säännöt luovat kehyksen, jossa tapahtuu jotain syvältä sielusta kumpuavaa, jotain hyvin elävää, luovaa sanan yksityisimmässä ja herkimmässä merkityksessä.

Haluan etsiä ilmaisua, joka kertoo omistautumisestani. Yhdessä hänen kanssaan luomme maan jota ei ole, tapahtuman, joka ei vain ole kaunis, vaan on itse kauneuden ydin ja sielu.

Minun lähelläni, halutessaan köysissänikin, hän saa tuntea, että olen todella läsnä hänelle ja hänen lähellään, että hänen nautintonsa on maailmani keskipiste ja tarkoitus.

 

4. Me

Kiire ei ole, vaikka elämä kulkeekin eteenpäin ja yksinäiset päivät muuttuvat yksinäisiksi vuosikymmeniksi. Niin järkevä kuin olenkin, olen useita kertoja hypännyt me-moodiin aivan liian varhain, toisen halutessa. Me tutustumme, mitä se sitten pitääkään sisällään. Keskustelua, yhdessäoloa mielellään. Olen aika luottavainen ja heittäytyväinen ja ajattelen, että tutustuminen on myös demoilua iholla.

Me kuuntelemme toisiamme, kuulostelemme juuri meidän dynamiikkaamme, keskustelemme monisuhteisuudesta ja löydämme oman, molemmille sopivan tavan elää. Rehellisyys ja avoimuus monisuhteisuuden perusasetuksina on molemmille itsestäänselvää.

Meillä voi olla yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita, mutta takuulla molemmilla on myös omat juttunsa. Olemme elämässä sellaisessa vaiheessa, että mahdolliset ruuhkavuodet ovat hellittämässä ja aikaa on toisillemme ja mukaviin juttuihin.

Yksinäisyydessäni olen jopa päästänyt mieleeni sellaisen järkyttävän ajatuksen, että voisin majailla oikean ihmisen kanssa saman katon alla, jos oikein hyvin kävisi. Majailua voi kokeilla vaikka niin, että minä otan työmaani ja majoitun aika ajoin hänen luokseen. Tämä siinä tapauksessa, että hänellä on paikka johon voin tulla majailemaan. Minun luonani voi myös majailla.

Tämä etsintä, jota nyt käynnistelen, tulee viemään aikaa, sillä molemminpuolisen halun ja hyvän olon pitää olla kohdallaan, ennen kuin haaveiden toteuttamisessa päästään eteenpäin. Sanat ovat tutustumisessa tärkeitä, ja toivonkin aluksi pikaviestintää syvällisempää kirjoittelua. Pelkät sanat eivät kuitenkaan riitä, käytännön teot ajan kuluessa ratkaisevat ja luovat luottamuksen, joka on valtasuhteen edellytys.

 

5. Meanwhile...

Arvostan myös kertasessiointeja ja fwb-kuvioita ja pidän niitä merkityksellisinä. Ei niitäkään helppo ole löytää, sillä jokin kemia toki niissäkin on oltava, molemmille tai kaikille osapuolille mukava.

Etsin kunnes löydän hänet, mutta sillä välin lutkailen taatusti sydämeni kyllyydestä. Tänä syksynä vuodatan vahingoittuneeseen sieluuni hyväksikäytön balsamia järjestämällä itselleni ja jätkille saunaillan, jossa olen käyttövehkeenä. Saunailta toteutuu marraskuussa pohjoisessa Keski-Suomessa tai eteläisellä Pohjois-Pohjanmaalla. Halukkaat voivat olla yhteyksissä, kerron mielelläni lisää.

 

6. Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Jos haluat tutustua minuun, köysi- tai muussa kaveruusmielessä, Ds-suhdemielessä tai haluat osallistua saunailtaan, lähetä minulle viesti. Sähköpostiosoite löytyy blogin oikeasta palkista. Kerro itsestäsi. En vastaa muutaman sanan viesteihin, enkä ala kannattelemaan viestittelyä, jos toinen osapuoli ei panosta siihen. Minulla ei oikein ole aikaa epämääräiseen chattailuun. Haluan puhua asiaa, ja asiaa on toki myös kaikki sellainen kontentti, joka edistää tutustumista, vaikka aiheina olisi arkisetkin jutut.  

En ole narttu, se sana ei resonoi minulle. Älä siis nimittele minua nartuksi, äläkä miksikään muuksikaan. Se mitä tapahtuu sitten kun nimittelyn aika on, on minulle pyhää.

---

 

Love came...

Love came...

Became like blood in my veins

Made my essence free,

filled out each part of me with my beloved friend

Took by force the whole my body

I am a lonely slave of God in this huge world

The daylight would be useless without love

 

Mercan Dede: 800

https://lyricstranslate.com/en/800-800.html-0

 

 

Mitä tein kesällä

Pääsin taas sitomaan Archibaldin kanssa! Minulla jäi sitä paitsi kesken se juttu meidän reissun lopulta, kun oltiin parkissa Tallinnan satamassa ja menin aamupalan jälkeen vielä nukkumaan. Kun virkosin, Archibald sitoi jalkaani ristikkäisen aika tiukan punoksen ja taivutti jalkaa. Aiaiai! Köysikipua, viehättävää. Voihkin ja visersin vapautuneesti. Siinä on jotain hyvin kaunista, kun saa ilmaista kokemaansa kipua. Nyt olimme Tampereella kaksipäiväisellä sitomiskurssilla.*) Archibaldin kanssa on mukavaa, kun tunnemme jo vähän toisiamme ja tiedämme että olemme molemmat kiinnostuneita kipua aiheuttavasta sidonnasta. Semenawa on muutakin kuin kipua, se on sidottavan tekemistä haavoittuvaksi asennoilla, joissa hän on suojaton ja eleillä, jotka korostavat valta-asetelmaa. Kurssilla painotetaan improvisaatiota, se on minulla jo lähtenyt luonnostaankin, sekä kontaktia, mikä on enempi uutta asiaa, ja tarpeellista.

Viikkoa myöhemmin saan sitoa häntä. Hänellä ei ole nimeä tässä kirjoituksessa. Annoin kyllä hänelle nimen ja hän itsekin antoi nimen niin itselleen kuin minullekin, mutta en käytä niitä enää. Saan sitoa häntä tuottaakseni hänelle mielihyvää, se on minun tehtäväni. Pääsen käyttämään mielikuvitustani. En ole koskaan ollut niin aktiivinen, niin luova. Ehkä joskus kuvitelmissani, jotka ovat jääneet kauaksi todellisuudesta. Suutelen häntä silmien väliin, kivesten alapuolelle, varpaisiin. Vapautan hänet köysistä, yhtä hitaasti ja intensiivisesti kuin sidoinkin – Tampereen oppeja tämäkin – ja käperryn hänen päälleen. Haluan olla sun.

Sitomiskurssia edeltävänä iltana olimme tavanneet juhlissa, joihin menin sokean kanan päättäväisyydellä. Elämäni ensimmäisen femsub-miitin voimaannuttamana aloin puhua toiveistani ja huomasimme että meidän toiveemme sopivat yhteen. Koko viikon olen moninaisisssa olotiloissa, innoissani, tietysti, ja peloissani, teen riskianalyysiä ja nimitän huoliani subinaisen kansalaistaidon kirjasta opituksi epäilyprotokollaksi. Mielikuvat lähtevät laukalle, molemmilla, samoin dynamiikan haku, kielenkäyttö, kutsumanimet. Pakitankin siinä ja hän ottaa sen hyvin, sanoo että olen oikeassa, hitaasti on parempi edetä. Mutta molemmilla on niin hirveä into siihen yhteiseen haaveeseen.

Skynda dig, älskade…

 

 

Kuukautta aiemmin olin matkalla kohti Turun satamaa ja kirjoittelin muistiin huoliani, ajatuksena lähettää teksti johonkin vertaisryhmään – sellaisiakin on. Seuraava pohdinta on femsub-miitin jälkeen vielä hiukan jalostunut.

---

Olen Ds-suhteessa, joka on etäisyydestä ja aikatauluhaasteista huolimatta hyvin syvä, lämmin, turvallinen ja rakkaudentäyteinen. Samaan aikaan minun on pakko myöntää, että koen jonkinlaista valtatyhjiötä, vallankäyttö ei ole suhteessa enää niin keskeistä ja näkyvää. Alussa oli köysiä, kipua, morapuukko. Oli pitkiä sessioita ja pitkiä suvantovaiheita, joiden aikana hän vain katseli minua. Hän oli kuin hiljaisessa tuulessa haviseva puu. Ei paikallaan, mutta liike oli tuskin havaittavaa, silti tapahtui jotain koko ajan. 

Olen ajatellut, että vallansiirron "ulkoiset" tunnusmerkit eivät ole niin tärkeitä kuin dynamiikka, joka on ollut läsnä alusta asti ja josta koen rakkauden versoneen. Domillani on minuun jollain hyvin syvällä ja intuitiivisella tasolla toimiva ote. Älyllinen hankaluuteni ei ole hänelle ollenkaan mikään ongelma. Me molemmat pääsemme yhdessä normielämän huolista leikin ja jotenkin hyvin kepeän ilon maailmaan. 

Iloitsen ja nautin siitä, että meillä on monella tapaa hyvin samanlaiset arvot ja jonkinlainen yhteinen alue, joka on vain meidän. 

Tästäkin huolimatta olen ajatellut, että pitäisikö meidän alkaa kutsua suhdetta joksikin muuksi kuin Ds-suhteeksi. Kaipaan niin kamalasti kipua, pinteessä olemista, alistumista – ehkä ydin on siinä, että haluaisin että homma etenisi, edistyisi johonkin. Aika paljon on viime aikoina ollut niin, että D:ni tulee minun luokseni lepäämään. Ja mikä voisikaan olla kauniimpaa? 

Tätä kirjoittaessani tajuan koko ajan paremmin, miten onnekas olen. Ja samaan aikaan surettaa, kun tuntuu että se mitä etsin, pakenee ulottuviltani. 

Osa minusta sanoo, että on tyhmää valittaa, osa taas sanoo, että on viisasta sanoittaa tunteita ja toiveita. Kaipa tästä tuli sitten teksti kehityskeskustelun pohjaksi. Kehityskeskustelunhan on tarkoitus edistää molempien onnellisuutta. Sillä ajatuksella se varmaan kannattaa käydä.

Olisiko siinä ajatusta, että alistumiseni merkitsisi esimerkiksi sitä, että pyrin lisäämään D:ni hyvinvointia? Varmaan kestävimmät ratkaisut toimivat niin että toisen hyvinvointi lisää toisenkin hyvinvointia. Mutta voisinko olla tässä aloitteellinen? Saanko asettaa hänet etusijalle? 

Saanhan toki tehdä mitä haluan, mutta onko se terveellistä? Jos asetan hänet etusijalle, asetan itseni ja omat tarpeeni toiselle sijalle. Oman tarpeeni alistumiseen, sen, jonka niin kipeästi ja niin myöhään löysin. Sen kaikkein kauneimman. Samaan aikaan vuodet vierivät ja elämä kuluu ohitse. 

Dynamiikka kuihtuu jos ei käytetä valtaa, sanoi miittituttu. 

Polyja kun ollaan, niin minä voin ihan hyvin etsiä valtasuhdetta jonkun toisenkin kanssa. Silloin pois rajautuisivat ne dominoivat, jotka haluavat subinsa alistuvan vain heille. 

Tai sitten toteamme Ds-suhteen päättyneeksi ja alamme nimittää suhdettamme ainoastaan rakkaussuhteeksi, ja minä etsisin sitä brutaalia alistajaa ja kovempaa ajoa jonkun toisen kanssa – jos miellän, että en itse kykene olemaan kahden Domin subina. 

Mutta kun dynamiikka on syntynyt luonnostaan ja on olemassa, olisi valheellista sanoa, että sitä ei ole. 

Ehkä ratkaisu on helpompi kuin luulenkaan. Minun pitää osata kysyä, mitä voin odottaa, ja voin vilpittömästi sanoa, että se mitä saan, riittää. Mutta haluan tietää sen. 

En ehkä saanut sitä mitä hain, mutta sain jotain, mitä en osannut edes etsiä, kun en tiennyt, että tuollaisia ihmeellisiä olentoja on.  Ehkä tulee aika, jolloin polyamorisuuteni punnitaan. Minulla on tämä rakas, ja minulla tulee olemaan Dom, tai miksi häntä sitten kutsunkaan, joka on ehkä omistamisorientoitunut, sadisti, sitoja..? Se voi olla hyvin erilainen suhde. Se voi olla kiintymyssuhde, mutta ei välttämättä rakkaussuhde. Minä saatan olla siinä suhteessa orja. Tietty tuntemus lävistää kehoni, kun kirjoitan tuon sanan. Kun ajattelen sitä sanaa, vaginastani lähtee voimavirta, joka kytkeytyy maahan ja sitä kautta tosiolevaiseen maailmankaikkeuteen. (Maa on Aristoteleen mukaan kosmoksen osista vähäpätöisin ja mitättömin, mutta niinpä se onkin kosmologisen dynamiikan toinen ääripää. Todellisuus virittyy vahvassa hierarkiassa olevien ääripäiden välille. Kinkyidentiteettini on siis aristotelinen ja Aristoteleen luonnonfilosofia on syvästi pervoa. Ymmärsin sen jo 2010, kun valitsin sen graduni aiheeksi. Siitä meni vielä 10 vuotta ennen kuin ymmärsin että elämää voi elää muutenkin kuin kirjoja lukemalla.) 

Onhan se arkipäivää muillekin, että yhdestä ihmisestä ei löydy kaikkea. Miksi minä siis odottaisin sitä. Mukava puoli asiassa on, että olemme aidosti ja tervehenkisesti polyja. Ehkä matkani polyamorisuuteen on vasta vaiheessa ja siksi en osaa ihan oikeuttaa näitä tunteitani. 

Valtava oppitunti tunteiden tunnistamisesta, oikeuttamisesta ja ilmaisemisesta.

---

Siniharmaata, vaaleansiniharmaata, tummansiniharmaata taas yhden hassunnimisen keskisuomalaisen järven pinnassa, aurinko painuu pilviin louhikkojen takana. Uin syvemmälle ja käännän jalat kohti pohjaa. Kellun pystyasennossa, sieraimet veden pinnan päällä, kuin sammakko. Faunin pää pistää vedestä vähän matkan päässä. Olen niin onnellinen ja helpottunut. Hetki sitten laiturilla itkin Faunin sylissä helpotuksesta. Olimme juuri purkaneet Ds-suhteemme. Se oli helpotus molemmille, vaikea sanoa kummalle suurempi helpotus. Valtaelementit vähenivät pikkuhiljaa ajan kanssa, minä keskityin ihaniin asioihin ja dynamiikkaan joka kuitenkin vielä oli, mutta itseltänikin salaa toivoin kovempaa ajoa – toivoin sitä myös ääneen, sainkin, mutta silti se pikkuhiljaa väheni ja suhteen purkaminen oli vain tämänhetkisen tilanteen ääneen toteamista. Se kävi niin helposti. Ja olin pitkittänyt sitä peläten kuormittavani, kun se kuormittava asia olikin se suhde. Jatkamme unikavereina.

 

 

Tultuani kotiin sen luota, jonka kanssa meillä oli yhteiset haaveet, tajuan mistä kenkä puristaa, menen suoraan survival moodiin. Kirjoitan kaikista nimityksistä riisutun lopetusviestin. Hän ymmärtää ja ottaa sen asiallisesti, se auttaa vähän, mutta en vielä moneen päivään voi koskettaa sitä, miltä minusta tuntuu. Mitä minusta nousi esiin. Mitä minä olisin saanut olla.

Otin kuvan sillä viikolla ensimmäisen ja viimeisen tapaamisemme välillä ja lähetin hänelle. Kuvassa on minun ikäiseni naisen silmät, paljon nähneen näköiset. Minua kehystää pehmeä, ehkä aamun valo. Jotain pehmeää ja herkkää on tullut esiin, jotain sellaista, mitä en tiennyt olevan, tai olin piilottanut hyvin syvälle.

 ***

Mitä muuta tein kesällä? Missiona oli järjestää itselleni niin paljon jännää ja kivaa tekemistä, ettei olisi aikaa ikävöidä Faunia. Interreilasin Etelä-Ranskaan hevospeililäsnäolovalokuvaustyöpajaan, uin Yon-joessa ja sotkeennuin orjantappuroihin, hengailin hevosten kanssa ja valokuvasin ihmisiä, putosin hevosen selästä ja vietin kaksi päivää ystävällisten ranskalaisten sairaanhoitajien huomassa sairaalassa, tulin kotiin toista kautta paikallisjunilla ja Saksan-laivalla. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni purjeveneessä, ohjasin 10 m/s tuulessa melkein koko matkan. Käytin ensimmäistä kertaa elämässäni moottorisahaa ja lämmitin savusaunaa, lennätin ensimmäistä kertaa dronea ja suoritin avoimen A2-kategorian lentolupakirjan.

Nyyhkytin Spartan käsittelyssä. Olin uuden tuttavuuden tutkimusmateriaalina, kutsun häntä Männyksi, sillä hän on pitkä ja punertava kuin mänty, ja asuu mäntyjen keskellä. Olin alkukesän festareilla ja katsoin miten ihmiset karkeloivat ja juoksivat ympyrää iloisina kuin vasikat kevätlaitumella. Osallistuin kinkyjen lukupiiriin, vaeltelin heidän kanssaan Helsingissä ja istuin pitkään kahvittelemassa ja keskustelemassa kaikessa rauhassa. Kävin ensimmäistä kertaa Club X:llä, tapasin monta foorumeilta tuttua livenä, sain osumaa Archibaldin muumipaistinlastasta ja pääsin taas inisemään kipuköysiin. Olin isossa miitissä joen rannalla ja minua katsottiin niin kauniisti, että en kehdannut katsoa takaisin.

Marssin helteessä Helsingin Pride-kulkueessa, käsi kädessä, kahden miehen välissä seksipositiivisten ryhmässä, joka marssi Sexpon blokissa heti aseksuaalien perässä. Tutustuin Ankaraan Poika-Jussiin lähemmin, löysimme toisistamme mukavaa petomaisuutta. Onko CNC tuttu käsite, hän kysyi kesken panemisen. Hän tarkoitti raiskausfantasiamielessä (minun mielessäni sillä on laajempikin merkitys) ja sanoin joo, ja sitten panin vastaan – hot hot!

 

Jälkikirjoitus:

Minusta on jo pitkään näyttänyt, kun olen näitä blogitekstejä kirjoitellut, että elämässäni vilisee miehiä. Ja tottahan se onkin. Sinä vuonna kun täytin 50, minulla oli yhtä paljon seksikumppaneita kuin edeltävässä elämässäni yhteensä. Eivätkä he ole mitään random-jamppoja, vaan kaikkien kanssa on ollut jonkinlainen yhteys ja yhteisymmärrys. Kohtaamiset voivat olla syvästi merkityksellisiä ja tunteellisiakin, vaikka ne tapahtuisivat harvoin tai olisivat vaikka ihan ainutkertaisia.

Tässä iässä aktivoitumisella on paljon hyviä puolia, esimerkiksi se, että samanikäisistä on helpompi löytää fiksuja ihmisiä, vuodet kun kypsyttävät meitä kaikkia. Minua myös. Olin teini-ikäisenä kovastikin pikkuvanha, ja vielä yli nelikymppisenä täysi ääliö tiettyjen kansalaistaitojen, kuten omien rajojen tunnistamisen ja ilmaisemisen suhteen.

Samaan aikaan kun elämässäni tosiaan on ihmisiä, olen tätä kirjoittaessani hyvin yksinäinen. Ihmiseni ovat kaukana ja tapaamiset harvassa. Olen vetäytynyt etätöihin mökille melkein koko syyskuuksi ja nyt kun katson tuota mitä juuri kirjoitin, ei ole ihme, jos vie hieman aikaa sopeutua. Yksinäisyys tuntuu välillä hyvältä ja välillä pahalta. Kirjoittaminen auttaa vähän.

Perusasetukseni on ollut, että tarvitsen yksinäisyyttä sosiaalisuuden jälkeen, ja ison sosiaalisuuden jälkeen vastaavasti isoa yksinäisyyttä. Ei täällä paha ole olla, ja tekemistä on paljon enemmän kuin ehtii tehdä. Mutta jotain on ihan oikeasti muuttunut perusasetuksissa. Kontakti ihmisten kanssa antaa enemmän voimia kuin ottaa.

------

*) fb&IG: rihmosfi