Tuhkakeskiviikko

Tuhkakeskiviikkona kirkon penkissä kuuntelen omaa matalaa keskiaikaisen virren säveltä tapailevaa ääntäni. Osaan tämän pitkän virren, sävelkulut toistuvat, urkujen nuhainen ääni resonoi kertaustyylisen eli aika tyylittömän kirkon rakenteissa. Sanon itseäni tasapainoiseksi, mutta se sisältää kyllä aika tavalla vaihtelua – vaikka sitä ei ulospäin huomaa. Miten rikki oikeasti olen? Miten kovanaama olen, sellainen, joka menee vain helpottuneena eteenpäin sen jälkeen kun on kahtena peräkkäisenä päivänä saanut lukea sessiokuvauksia, joissa minut on sijoitettu aktiviteetteihin joista olen kirjoittajalle juuri sanonut että näitä minä en halua, minulla on rajat, vaikka taas toiset jutut joita haluan eivät ole ihan vanillaa. Se tunne kun fiilis kivasti alkaneen viestittelyn edetessä katoaa kuin tuhka tuuleen. Olenko mä ihan seko, kun menen kertomaan että haluan näitä tällaisia juttuja, ja sitten en haluakaan näitä mitä nämä täällä ovat vaatimassa. No en ole. Ja tänne saan kirjoittaa miltä musta tuntuu, ei tarvitse soimata itseään itsesäälistä.

Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän, saan laulaa ja kun ääneni vaimenee kyynelten valuessa, muut jatkavat, ylinnä kanttorin kantava ääni. Huoli on luikerrellut tajuntaan, se odottaa valveilla kun havahdun, se tulee mukaan kun lähden kotiovesta ulos. Saan sen näköpiiriin, sitä ei tarvitsisi välttämättä olla. Menkää rauhassa.

Olen onnekas, kun voin saada lisävirtaa liikkumalla. Polkaistessani pakkashyhmäisen 1-vaihteiseni vauhtiin ajattelen että en millään jaksa kihnuttaa kotiin asti. Ylämäet ovat raskaita, talutan ja kuuntelen lumen narskumista jalkojen alla, kotiin tullessa on jo euforinen olo.

***

Seuranhaku on ollut jonkin aikaa hiukan eri muodoissa eri foorumeilla, tässä yksi versio profiilista ja seuranhakutekstistä:

Ikuisesti vapauteen tuomittu kiihkeä erakkonunna, joka sammuttaa palavaa kaipaustaan useammin suolammessa kuin syleilyssä. Soolopoly asetuksiltani, paino kai juuri nyt sanalla soolo. Kokonaisvaltaisesta alistumisesta haaveillessani bailailen, miittailen, sidon, kuljeskelen, keskustelen, pohdiskelen, kirjoittelen ja järjestän femsub jkl -miittejä. Lähestyn kunnioituksella kaikkia olioita, niin kasvi- eläin- kuin kivikuntaankin kuuluvia. Kietoudun yhteen betonibrutalismin ja taajamaluonnon kanssa. Ikää 51 v, judotunteja takana 8, shibariharrastusta vajaa 2 vuotta, skenessä vajaa 3 vuotta, aloittelijan mieli...

::: Hoo!!! Seuranhaku!!! :::

Kohta on kevät ja aurinko paistaa kohtisuoraan koivun kylkeen. On aika siirtyä eteenpäin.

Kun syvän Ds-suhteen etsinnässä on tullut pari kertaa mentyä vauhdilla väärinpäin puuhun ja kunnolla pieleen, ajattelin jättää sen teeman lepäämään toistaiseksi.

Minulla on tässä vajaan vuoden verran ollut olo, että työuupumuksen jäljiltä on tullut levättyä tarpeeksi ja nyt kaipaan kaikkea kivaa tekemistä, kontaktia, vörmäystä ja törmäystä.

Kaipaan kehollisia kokemuksia. 51-vuotaana aloitettu juhdoharrastus on laittanut pohtimaan, että suhde kehooni on muuttunut viime vuosina aika ratkaisevastikin mukavampaan suuntaan. On tullut rohkeutta, uskallusta ja luottamusta. Uskallan mennä päin toista ja ottaa vastaan mitä sieltä tulee. En tiedä onko tämä perinteellistä viidenkympin villitystä, vai onko kinkykokemukset auttaneet tähän suuntaan vai molempia. Suunta on kuitenkin hyvä ja haluan edetä lisää.

Etsin sessioseuraa dominoivasta sadistimiehestä/miehistä, mieluiten pitkäaikaista kaveria – tai kavereita – jonka/joiden kanssa oppisi vähän tuntemaan toista. Kommunikointikyky olisi kaver(e)issa olennaista. Mielellään kommunikoitaisiin silloinkin, kun viesti ei ole kaikista kivoin. Esimerkiksi jos et halua enää sessioida, niin kuulen sen mieluiten ihan suoraan ja luontevasti eikä perustelujakaan tarvitse esittää. Olen vähän liian vanha jo kovin pitkiä aikoja odottelemaan, että josko sitä viestiä tulisi. Aloitekyky, toimeliaisuus, määrätietoisuus, ystävällisyys ja hyvät tavat ovat toivottavia ominaisuuksia leikkikaverissa.

Asioita mitä ankarasti halajan:

Totteleminen

Kipu (piiskaaminen ynnä muu murjominen, tukistaminen, pureminen köysikipu)

Primal-tyyppinen telmiminen

Toiminnan kohteena oleminen

Käytettynä oleminen

Liikkumisen rajoittaminen

Penetraatio, kivun vastaanottaminen samaan aikaan

Kontrastit! Hellyyttä ja läheisyyttä kans, ennen sessiota, sen aikana ja sen jälkeen

Pienetkin eleet

Enemmän intensiteettiä, vähemmän välineitä

Bucket listillä on edelleen sessioiminen useamman domin kanssa. Siis samaan aikaan :D

– Jos sie tykkäät itkevist naisist, nii täs siul o sellane –

En etsi tällä hetkellä sanallista alistamista, nimittelyä tai degrading-meininkiä. Mikään nimitys ei välttämättä toimi, niihin tarvitsee oikeat tähtien asennot tai pidemmän suhteen.

Jos seuraavat asiat on sulle välttämättömän tärkeitä, niin svaippaa ohi:

Anaalipenetraatio (ilman rauhallista pitkäkestoista treenaamista sillä mentaliteetilla että se ei välttämättä tule koskaan onnistumaan)

Kuristaminen ja hengityksen rajoittaminen

Suuhun laukeaminen ensimmäisellä tapaamiskerralla

En lähde ”koulutettavaksi” kenellekään random-jampalle, vaan kehittelemään sessiosuhdetta sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa kommunikaatio oikeasti toimii. Minua ei kannata lähestyä nartuttelemalla tai kertomalla, miten muut subit eivät olekaan oikeita subeja kun eivät halua sitä tai tätä. Muiden ihmisten mollaaminen ylipäätään on turn-off, samoin kuin ihmisten luokitteleminen kreikkalaisilla kirjaimilla. Minuun ei oikein pure ”en ole sadisti, tykkään vain naisen nautinnosta” tyylinen lähestymistapa. Se on minulle iso juttu kun toinen oikeasti tykkää satuttamisesta. Se on niin kuin se juttu siinä.

Olen kiltti subi ja kiltti ihminen, joka olen näin vanhoilla päivilläni oppinut, että ollakseni myös turvallinen kumppani minun täytyy tiedostaa ja ilmaista rajojani. Vaikutan ensinäkemältä ujolta ja varautuneelta, heittäytyvän ja leikkisän puolen esille tulemisessa auttaa domin aloite.

Minulla on aikaa myös saunoa, samoilla, soudella, käydä festareilla, konserteissa sun muissa kinkereissä kivan kaverin/kavereiden kanssa. Tällaisiin aktiviteetteihin lähtisin mieluusti isommallakin porukalla. Köysittelyn (molemmin päin) ja em. tms harrastelujen tiimoilta viestiä saa laittaa olit sitten minkä ikäinen tai mitä sukupuolta vain. Ja tietysti muutenkin, jos on jotain asiaa :)

== Results from bdsmtest.org ==

100% Submissive

100% Rope bunny

95% Masochist

93% Primal (Prey)

89% Non-monogamist

81% Degradee

81% Slave

57% Pet

56% Experimentalist

49% Exhibitionist

48% Brat

36% Rigger

22% Vanilla

19% Switch

13% Voyeur

12% Primal (Hunter)

3% Dominant

--

- Motto -

Cool girl

 

Kuinka kukaan voi olla näin cool? Olen hyvin etäällä säröstä jonka sieluni on saanut. En uskalla katsoa sitä.

Eteeni on tuotu toinen toistaan herkullisempia asioita ja sitten otettu pois. Naurattaisi jos ei itkettäisi. Taivasta vartenko sinä kasvatat luoja? Mitä järkee? Osaan sitten olla siellä puutteessa?

No sehän on ikuisuusongelma, puhahdin seksuaalineuvojalle. Toisaalta kasvamme kokonaisiksi vain yhteydessä toisiin, mutta toisaalta voimme olla suhteessa toisiin vasta sitten kun olemme itse ehjänneet itsemme. Hän oli kysynyt, merkitsisikö se olemista itselleni ensisijainen, jos olisin ensisijainen jollekin toiselle. Mutta eihän yhteyden kaipuu tarkoita sitä, että en osaisi pitää itseäni ensisijaisena. Saan mä kaivata.

Se ihana ruohoinen kamara jolla laskeudun lennettyäni hellittämättömän tuulen viemänä, sekin on vain defenssi. En uskalla katsoa hylätyksi tulemisen tunnetta. Tunnen vain maan jalkojeni alla, ja se kantaa minua. Aina tuntuu paremmalta palata pohjalle, josta ei voi enää pudota. Aina tuntuu että tiesinhän minä. Aina se helpottaa.

*

Olen seuraillut bdsm-baarin kirjoittelua kohta kolme vuotta. Kun puhutaan Ds-suhteista, usein lajitellaan suhteet janalle, jossa toisessa päässä on ”pelkkä” sessiosuhde ja toisessa päässä omistussuhde tai 247 tai vahvimmillaan TPE-suhde. Otaksun että joku muukin on kanssani sitä mieltä, että näiden välillä on monta sävyä. Suhteeni Faunin kanssa oli lähtökohtaisesti enemmän kuin sessiosuhde ja siihen sisältyi 247-suhteen piirteitä, kevyellä otteella, mutta omistamista ei otettu puheeksi. Luulen että sekä kaipuuni omistussuhteeseen ja se tosiasia, että meidän suhteemme ei sellaiseksi voinut edetä, oli kuitenkin ilmassa.

Oma näkemykseni on, että omistussuhteet ovat Ds-suhteissa valtavirtaa. Koska kukaan ei jaa kanssani tätä näkemystä, luulen että näin vain niitä ympärilläni (tai siis baarissa) samoin kuin raskaana oleva näkee joka puolella lastenvaunuja. Ja niitä kuvailevat sanat säväyttivät, sätkähdyttivät, kiehtoivat ja kauhistuttivat.

Minulle on kerran, aivan alussa, sanottu puolihuolimattomasti sessiossa tai demoilussa jossa tehtiin kaikki muutenkin kaikin puolin väärin: sä oot mun. Eikä se tarkoittanut mitään, ei siitä seurannut mitään.

Matroskinin kanssa mikään ei edennyt kovin pitkälle, kun ei oikein ehditty nähdä. Saatoin herätä keskellä yötä ja tuntea joka solullani että kuulun hänelle. Jouduin kuitenkin katkaisemaan tutustumisen kuvion epäeettisyyden takia.

Siitä tulee ontto olo, kun valtaa vilautetaan ja otetaan saman tien pois.

Ontto olo on valtatyhjiö, jonka tuntee, kun on saanut aavistuksen vallan alla olosta. Omistettuna oleminen tuntuu siltä, että todellisuus, sanan parhaassa ja kauneimmassa merkityksessä, täyttää minut sormenpäitä ja varpaita myöten. Tästä sain aavistuksen.

Olen viime aikoina alkanut ajatella, että se on totta. Jos se tuntuu niin vahvasti kehossa, sen täytyy olla juttu. Mun juttu.

*

Mutta saattaapa olla niinkin, että kaipaan mahdotonta. Miten löytää ihminen, jolla on voimavaroja suhteeseen, omasta takaa. Jonka elämä on hänen omassa hallinnassaan niin hyvin, että siihen mahtuu vielä yksi hallittava, sellainen, joka on niin tottelevainen, että oikeasti kommunikoi ja puhuu tunteistaan ja ajatuksistaan, kun on käsketty. Ihminen, joka pystyy ottamaan vastaan sen, mitä sieltä tulee. Löytää ihminen, jota voi kunnioittaa. Joka ajattelee ja kommunikoi ja toimii ja tekee johdonmukaisesti. Joka näkee itsensä sen verran rehellisesti, että huomaa, jos rahkeet eivät meinaa riittää. Se ei ole häpeä, jos ne eivät riitä. Mutta eivät ne myöskään lupailemalla ala riittämään, siihen tarvitaan jotain muuta. Se pitää uskaltaa tunnustaa, miettiä, löytyykö jokin sopiva oikean toteuttamisen taso. Kukaan ei ole täydellinen.

Mutta onko tässä genressä jotain vikaa? Lainataanko menneen maailman kuvioita? Herrojen oli helppo omistaa, kun heidän perustarpeistaan oikeasti pidettiin huolta oikealta ja vasemmalta. Keneltä voi tässä maailmantilanteessa vaatia moista? Raskaan työn raatajalta, joka on työpäivän jälkeen kuin puulla päähän lyöty, mitä muutakaan? Minä ja hän raadetaan molemmat niska limassa, eikä saada kuin sieraimet juuri ja juuri pinnan päälle. Se on maailman meno.

*

Kirjoittaminen on kuin kaivaisi valtavaa ötökkää korvasta (niin kuin siinä youtubevideossa). Vihdoin se lähtee, sitten nukuttaa hyvin ja voi hengittää tavallisesti, syvään.

Ehkä ikä pehmustaa. Sekoitus kyynisyyttä ja tietoisuutta siitä, että avanto ja judovastustaja eivät petä. Sopivan rankat keholliset kokemukset pitävät kiinni elossa olemisen tunteessa.

Dickin päivä

Lasken kinkytaipaleeni alkavaksi Dickin päivästä 2020, kolme vuotta sitten. Minun piti järjestää juhlat joka vuosi sen kunniaksi. Nyt se tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta.

Olen alkupisteessä, ihmiset tuntuvat kaukaisemmilta kuin koskaan. Dynamiikka Metsien miehen kanssa hävisi, ehkä vaadin liikaa, ehkä mentiin väärinpäin puuhun, unelmista tuli sanoja, sanoista lupauksia, lupauksista odotuksia, odotuksista paineita ja pettymyksiä. Ehkä, en tiedä.

Ehkä kommunikointi oli kaiken a ja o niin kauan kuin ei ollut aavistustakaan sellaisesta kommunikoinnista, joka herättää vaikeita tunteita. Oli hybris ja luotto siihen, että kaikki käy kuin silkkiä vaan. Ehkä rento olo on kaikki kaikessa, sen vuoksi voi uhrata vaikka sen tulisen kuuman dynamiikan. Nyt olen ilkeä.

Ystävät ovat loitolla, leikkikaverit kadonneet. Tunnen itseni kuten olen tuntenut aina, tämä on se minä jonka tunnen. Loitonnun ihmeellisestä merestä kuin painottomuudessa, kuin hellittämättömän tuulen viemänä.

Ei onnea luotu minulle,
se luotiin muita vasten.
Se luotiin perhojen iloita
ja leikkiä nukkelasten.

Mitä minulle on jäänyt käteen kolmesta vuodesta?

Leikkikavereita jotka kaikkoavat yhden tai kahden kerran jälkeen. Kysyn, haluatko vielä? Ei vastausta. Sanon, kerrotko sitten kun on aikaa? Ei vastausta.

Ystävä, jota ilman en olisi oivaltanut että näitä juttuja voi tehdä oikeastikin eikä vain mielikuvituksessa, tuomittiin seksuaalirikoksista vankilaan.

Lämpimiä ja kuumia paljaan läsnäolon hetkiä, mutta mitä sitten?

Löydän sinut taas, löydän sinut taas
Vaikken tiedä mitä etsin, löydän sinut taas
Maa

Loitonnun ihmeellisestä merestä kuin painottomuudessa. Mutta jalkani tapaavat maan, ei sitä ankaran kaukaisuuden kovaa kamaraa joka on ihmeellisen syvyyden vastakohta, julma arkijärki, vaan ehkä heinikon, oman maan. Se kantaa minua aina, tapahtui mitä vaan.

Alan itkeä kun ajattelen miten tuttua kaikki siellä on minulle ja miten vierasta kaikille muille.

Tunnen itseni ja tiedän, että paljaan läsnäolon hetket eivät auta minua elämään merkityksellistä elämää omassa maassani ja kertomaan siitä muille. Sielu on mukana, tiedän, sielu nousee siivilleen. Mutta silti. Sielu palaa kuoreensa, hetki menee ohi.

Så la meg falle ned
Åpne døren til et sted
Jeg må tørre å få fred
Så ta meg dit ja ta meg hel
La meg falle ned

Viis siitä että sanat löytyivät yhtä jalkaa seksuaalisuuden kanssa, silti mulle on vain yksinäisyydessä mahdollista löytää pitkäkestoista merkityksellisyyttä. Mitä seksuaalisuus on, ohikiitäviä hetkiä jotka jättävät vain kipeän kaipauksen. Ja hulluutta, kuumapäisyyttä, liioittelua, kuvittelua, vääriä tulkintoja, itsen unohtamista.

Karu tosiasia on, että en ole koskaan osannut sovittaa omaa sisäistä elämääni yhteiseloon toisen kanssa. Monisuhteisuus mahdollisti intensiivisen suhteen, joka kuitenkin jätti minulle valtavasti omaa aikaa ja tilaa. Ja siinä suhteessa oli niin paljon iloa ja valoa. Enkä siinä suhteessa kadottanut itsestäni mitään.

Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet,
kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois,
ja kaikesta siitä, mitä rakastin, on jäljellä ainoastaan
sininen taivas ja muutamia kalpeita tähtiä.
Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa.
Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti.
Vanha kuusi valvoo ja muistelee
valkoista pilveä, jota se on suudellut unessa.

Fantasioiden toteuttaminen ei ehkä olekaan ihmelääke kaikkeen. Se ei ponnahduta minua huippusuorituksiin tavallisessa elämässä. Saatan jopa kokea ristiriitaa, kun joudun olemaan oma-aloitteinen ja tekemään päätöksiä. Minun piti saada olla vain matskua, vain voimien temmellyskenttä. Ehkä fantasioiden toteuttamisesta joutuu jopa maksamaan, se saattaa viedä voimia, siitä pitää palautua, pitää löytää tasapaino. Pitää tehdä vain sellaista, mistä on valmis ottamaan mahdolliset haittapuolet.

Et ole enää sama kuin alkupisteessä, viestittää ex-metani. Ja oikeassahan hän on. Ratkaiseva annos kansalaistaitoa, omien rajojen tunnistamista ja kommunikointia, omien halujen hyväksymistä, itsen hyväksymistä, self-abuserin paikallistaminen ja ehkä jopa tuhoaminenkin. Häpeää kohti meneminen sanojen avulla. Olen jopa innoittanut muita sanoillani, kuulin. Ja olen alkanut järjestää femsub-miittejä.

Olenko pettynyt, kun joudun edelleen elämään omaa itsenäistä elämääni ja olemaan sen ohjaksissa? Olenko siitä iloinen? Toivonko, että elämässäni voisi olla molemmat? Kaikki kolme? Ihmeellinen meri, syvyys jossa todellinen olemukseni hulmahtaa valoon ja väreihin. Karu kivinen vuori jossa uurastetaan, syvin itse vyötettynä tiukasti piiloon. Ja ruohoinen tanner, luja kamara ja kaikki merkillisyydet, omat ja ainutkertaiset.

Lainaukset: L. Onerva, Kumma heppu ja lopunajan voidellut, Kalandra, Edith Södergran