Mäiskimisiä

Takautumilla vielä mennään. Tää tapahtui marraskuussa. Kirjoitin tämän marraskuun loppupuolella enkä ehtinyt nukkua yön yli, oikolukea ja postata, kun tuli lähtö adventtikiertueelle.

*

Heti bussista hypättyään Moukka haluaa kahvia, ja sitten hän haluaa auton avaimet. Minä joudun matkustajaksi ja kohta istumme viinialihankkijoideni Genovan ja Geneven keittiössä kuin vanhat tutut ja juttelemme kaikesta. Tai siis myös Moukka, Genova ja Geneve ovat kuin vanhat tutut, vaikka eivät ole koskaan ennen tavanneet. Rauhoitun täpinöistäni hiukan kun saan Genovan spitaalisen hyvää mesisienipiirakkaa. Pian meidän pitää roudata kellarista auton perään pari laatikollista viiniä. Pari laatikollista viinipäniköitä. Tai oikeastaan kolme. Eikä ne ole ihan pieniä laatikoita.

Joku lista mulla on, tai kaksi tai kolme, ja niistä joku mukanakin taskussa. Moukka hymyilee korvasta korvaan ja sanoo, että hän kyllä tietää mitä minulle pitää tehdä, jos alan panikoimaan. Jotain pervoaskartelukamaa hän käy noutamassa Biltemasta ja sitten mennään minun luokseni. Moukka on toivonut hummusta. Riittääkö ämpärillinen? Siitä riittää huomiseksikin. Ompelen mekkoa, siitä tulee hieno, ja Moukka esittelee kammottavia omatekoisia lyömisvälineitään. Mitä viattomamman näköinen, sitä kipeämmin se käy. Jalkani pääsevät nippuun, etu- ja takareiteni ja pyllyni saavat kokea erilaisia kipuja. Yllätyksellisyys taitaa olla Moukan juttu. Koskaan ei voi tietää mitä sieltä seuraavaksi tulee. Kenkälusikka taitaa olla aika paljon käytössä, ja sellainen kuperapäinen vekotin. Sulla taitaa olla vähän pikkuisominaisuutta, tuumaa Moukka, kun pyrin syliin. Iu iu, minä sanon. Käsittelyn jälkeen en ainakaan panikoi, makaan hiljaa ja näen sinisiä vinottain pinoutuvia kuutioita. Helvetin hyvä olo.

Moukka auttaa minua koko seuraavan päivän, ilman häntä olisin ihan pulassa. Joskus pari vuotta sitten makasin keuhkokuumeessa ja olin epätoivoinen, mietin kaikkea synkeää ja 50-vuotisjuhlatkin tulossa ja mitä niistäkin tulee? Sitten päätin saada juuri sellaiset juhlat kuin haluan. Isot, ja kaupungin hienoimmassa italialaisessa palatsissa. Ja ne sain, with a great deal help from my friends. Lahjaksi sain vieraita ja sen paikan, kolehtiosallistumiset kustansivat tilavuokran justiinsa. Tätä kirjoittaessani koronatilanne huononee taas ja rajoituksia palautetaan. Minun juhlani olivat juuri oikeassa välissä, vierailla oli rokotukset ja uskalsivat tulla. Ja koska tunnen ihmisiä eri yhteyksistä, he tulivat muodostaneeksi hyvin uniikin juhlijajoukkion, jonka kirjavuudesta moni tuntui nauttivan täysin siemauksin. Kuten siitä italialaisen palatsin atmosfääristäkin. Tietysti itse olin hieman huolissani miten kaikki sujuu ja onko viihtyisää, mutta se mitä eniten jännitin, ihmisten moninaisuus, osoittautui parhaaksi asiaksi koko hommassa. Lauloinkin – I’m Gonna Get Through This World.

Ja kun Moukka illan uurastusten ja virolaisen ginin väsyttämänä oikaisi lämpiön penkille eikä häntä saatu hereille ennen kuin myöhemmin, ja Kruusu viiletti pitkin palatsin sokkeloita ja oli sitä mieltä että juhlat eivät lopu, tuli Kreivi tolkkuihinsa ja auttoi minua lastaamaan pihalla odottavan autoni kaikella mitä juhlista oli jäänyt yli. Minä tiesin että henkilöauto voi niellä uskomattoman määrän tavaraa, ja sen se teki. Seuraava päivä kului, kuten suunniteltua, sunnareilla. Miten ihanaa.

Polypalleroiseltani sain viestinä heidän nauhoittamansa laulun ja sitä kuunnellessani ymmärrän ihan oikeasti löytäneeni jotain, mitä olen etsinyt. Tässä on hyvä olla. Minä olen liikkuvainen muikkeli, pöhkö kissa joka kulkee itsekseen, omalakinen, omintakeinen. Ei minun tarvitse oppia normomonomeininkiä, minä saan elää näin. Minua rakastetaan tällaisena.

Ahdilta ja Lealta, joiden luona vierailin kesällä, saan lipun erikoisiin bileisiin parin viikon päähän. Mitäs sinne puetaan? Jos olisi olkapäät paljaana ja yläselässä jälkiä, tuumaan Faunille, kun hän on tullut luokseni reilun viikon päästä juhlieni jälkeen. Aamulla herätään aikaisin kelloradioon sillä on koulupäivä, juodaan kahvia ja puuhailen pitkään ja rauhassa kylppärissä. Sieltä tullessani Fauni istuu nojatuolissa, katsoo minua ja sanoo: Moi. Tulepa tänne. Mekko ja paita pois, tyynylle tatamin päälle, ja Moukan syntymäpäivälahja, tukeva bambukeppi jättää jälkensä yläselkääni.

Ei enää.

Vielä yksi.

Sitten olen sylissä ja suojaukset on pois, ihan kokonaan ja olen turvassa, kokonaan.

Ongelmanratkaisua

 ”Ihminen eli elämäänsä matkustaen eteenpäin”

- puheenvuoro Suomi24-keskustelussa joskus bäckin 2012 -

Nyt mennään jonkin aikaa kronologisesti takaperin. On tapahtunut paljon, olen miettinyt vielä enemmän, mutta aikaa kirjoittamiselle on ollut vähän.

Juhlin syntymäpäiviäni kaksi päivää, ja niiden jälkeisenä lepopäivänä loikoillessa päässäni kehkeytyi suunnitelma adventtikiertueesta. Tuumasin, ettei se sopivanhenkinen sitoja välttämättä löydy kotikulmilta, pistin seuranhaun päälle ja kuljin kaikki miitit jotka reitille sattui, tai oikeastaan suunnittelin reitin niiden mukaan.

Astuessani toista kertaa Näpin shibaristudioon olen siipi maassa, siipeeni saanut, sieluni on haavoittunut. Luottamukseni erääseen hyvin erityiseen ystävääni on rikkoutunut. Varoitin etukäteen, että saatan haluta hyvin rauhallisen session enkä edes tiedä, pystynkö ottamaan vastaan kipua, en ehkä enää ikinä. Jos ensimmäisessä sessiossani Näpin kanssa toteutettiin kunnioitettava määrä Fetlifessä listaamiani kinkkejä (”ei me kylläkään näitä kaikkia tänään saada toteutettua”) niin ei ollut odotettavissa että loppuja saataisiin tänään agendalle.

Menen sohvalle Näpin viereen ja selitän murheeni. Olen ollut viikon shokkitilassa, keksinyt kivaa tekemistä päästäkseni seuraavaan hetkeen ja päivään, miettinyt silti tolkuttoman paljon, kirjoittanut päiväkirjaa pitkin päivää, jutellut Moukan, Faunin ja Kultasen kanssa ja päässyt jollain lailla selville suunnasta. Silti puheeni on täynnä läheisriippuvaisen moninäkökulmaista häkkyrää. Näppi ottaa minut kainaloon ja silpoo kuin partaveitsellä epäolennaiset selitykset ytimen ympäriltä pois. Jos se on valehdellut sulle, et voi tietää, mikä on totta. Ei silloin auta sanoa, että okei tuo ei ollut totta mutta tämä ja tämä taas on. Tämä riittää.

Näppi pitää orgasmiongelmaani vähän outona. Hän ei ilmeisesti ole ennen tavannut naista, jolle orgasmin saaminen on ongelma – siis se, että saa orgasmin. En minä ihan sillä tavalla sitä ole tarkoittanut... En pidä siitä, että orgasmi on omassa hallinnassani. Että ajattelen sen itselleni. Lisäksi haluan haluta, haluta enemmän, haluta kauemmin – en ole vielä saanut tarpeekseni haluamisesta, sillä suuren osan elämääni miesten kanssa olen ollut ihan jälkijunassa enkä oikeastaan ole ehtinyt kunnolla kyytiin. En ole ehtinyt edes havaita, miltä haluaminen tuntuu, kun on pitänyt esittää tietyn käsikirjoituksen mukaan menevää seksiä.

Näppi laittaa minut karkkikauppailemaan ihan kunnolla. Kaikki jonkinlaisen itsesuojeluvaiston omaavat subit ovat hänen mukaansa karkkikauppasubeja: karkkikauppasubi on dominoivien halventava nimitys subeille, jotka eivät halua ylittää omia rajojaan toteuttaakseen juuri heidän kinkkejään. Sovimme, että hän ei koske pilluuni ennen kuin pyydän, enkä saa laueta ilman lupaa. Tänään ei riiputeta, vaan sidotaan lattialla, tai siis sängyllä. Oletko varma että et halua kipua? Kuulin pikkujouluissa jonkun sanovan, ettei kestä yhtään jalkapohjien käsittelyä, ja alkoi tehdä mieli saada piiskaa jalkapohjiin.. Millä välineellä? Sillä risulla. Entä muualle? Pyllylle. Millä välineellä? Kämmenellä.

Kun olemme sängyllä ja ensimmäinen köysi kulkee rintakehäni ympäri, tunnen huolien, metelin, vaivan ja vaikeuksien etääntyvän. Olen hirveän helpottunut että olen tässä ja minulta pääsee nyyhkäys. Näppi tulee lähelle ja kysyy onko se se huoli taas? Ei kun mulla on vaan niin hyvä olla tässä, yhyy. Näppi sitoo harnessin ja molemmat jalat futomomoon. Asettelee jalkateräni haluamalleen etäisyydelle toisistaan. Tämä kipu on hoitoa, uutettua läsnäoloa, tiivistettyä tunnetta siitä, että huolet, meteli, vaiva ja vaikeudet ovat kaukana. Lisäksi se kiihottaa. Iskut, läimäykset, niskasta retuuttaminen, oma liike toisen kättä ja kehoa vastaan, johonkin asti vastaan paneminen, ote jalkaterästä, kun Näppi asettelee sen uudestaan paikalleen saamaan risusta.

Hän on kyllä kovasti motivoitunut saamaan minusta irti pyyntöä saada pillun käsittelyä. Mitä sä teeet! Kosketan sua kaikkialle muualle paitsi pilluun. Eihän se ole olennaista, voisin olla tässä vaan, nauttia tästä höykytyksestä ja kiemurrella himossa. En muista kumpi meistä murtui. Ainakaan en muista pyytäneeni kosketusta. Orgasmia pyysin kyllä, enkä saanut lupaa ennenkuin olin pyytänyt riittävän kauniisti. Hemmetin vaikeaa se ajoittaminen. En tiedä onko orgasmikontrolli mun juttu, mutta tästä demosta lopputulema on se, että en viitsi enää murehtia.

Paneminen on ihanaa ja rentoa, olen vain flowssa ja aistin kehoa ja liikettä. Jos kerran pystyt saamaan orgasmin pelkillä ajatuksillasi, niin saa se nyt. Pistä silmät kiinni ja tee itsellesi orgasmi, sanoo Näppi päälläni. Yritys on tuomittu epäonnistumaan, tää on vähän toisenlaista ihanuutta nyt. No niin, on siinä vähän roolia muullakin kuin sun ajatuksilla. Kieltämättä. Olen tainnut aliarvioida toisen otteet kaikessa monimutkaisessa murehtimisessani. Mulla taitaa olla taipumus etsiä itsestäni vikoja, selitän kun en muuta keksi. No se ei ole vaikeaa, sanoo Näppi. Sen osaa kuka vain.

Jos voisi olla ilman sitä. Vikojen etsimistä. Olla vaan ja pervoilla menemään. Elää elämäänsä matkustaen eteenpäin. Mikä ajatus. Mitä jos etiikka on mulla riittävästi selkärangassa niinkuin sommittelukin, osaan elää suunnilleen kunnollisesti ilman tuollaista kohtuutonta itseritiikkiä, pelkoa. Kuten osaan sommitella kuvan ilman että mietin ääneen että tuossa menee tuo linja ja tuossa vastaavasti tuo. Hähää, osaan sommitella kuvan ja ajatella samalla piiskaamista.

Eikä huolehtiminen rajoitu siihen, että pelkään loukkaavani toisia tai tekeväni jotenkin muuten väärin (tämä on siis jokapäiväinen kela.) Koen ajattelevani ja tuntevani väärin, saavani orgasmin väärin, mielensisältöni sessioiden aikana ovat väärin. Ja niin edelleen.

Mutta orgasmin kanssa osaan olla jo vähän iloisempi, kun saan pari päivää myöhemmin Faunin luokseni varaslähtöjoulua viettämään. Mitä hittoa, ajatukset ja lihat on yhtä ja samaa energiaa. Aiaiiii ei enää, yritän päästä pois hellittämättömän kielen ulottuvilta. Mutta kohta taas.

Mutta ei minusta orgasmikeskeistä silti saa.