Mitä tein kesällä

Pääsin taas sitomaan Archibaldin kanssa! Minulla jäi sitä paitsi kesken se juttu meidän reissun lopulta, kun oltiin parkissa Tallinnan satamassa ja menin aamupalan jälkeen vielä nukkumaan. Kun virkosin, Archibald sitoi jalkaani ristikkäisen aika tiukan punoksen ja taivutti jalkaa. Aiaiai! Köysikipua, viehättävää. Voihkin ja visersin vapautuneesti. Siinä on jotain hyvin kaunista, kun saa ilmaista kokemaansa kipua. Nyt olimme Tampereella kaksipäiväisellä sitomiskurssilla.*) Archibaldin kanssa on mukavaa, kun tunnemme jo vähän toisiamme ja tiedämme että olemme molemmat kiinnostuneita kipua aiheuttavasta sidonnasta. Semenawa on muutakin kuin kipua, se on sidottavan tekemistä haavoittuvaksi asennoilla, joissa hän on suojaton ja eleillä, jotka korostavat valta-asetelmaa. Kurssilla painotetaan improvisaatiota, se on minulla jo lähtenyt luonnostaankin, sekä kontaktia, mikä on enempi uutta asiaa, ja tarpeellista.

Viikkoa myöhemmin saan sitoa häntä. Hänellä ei ole nimeä tässä kirjoituksessa. Annoin kyllä hänelle nimen ja hän itsekin antoi nimen niin itselleen kuin minullekin, mutta en käytä niitä enää. Saan sitoa häntä tuottaakseni hänelle mielihyvää, se on minun tehtäväni. Pääsen käyttämään mielikuvitustani. En ole koskaan ollut niin aktiivinen, niin luova. Ehkä joskus kuvitelmissani, jotka ovat jääneet kauaksi todellisuudesta. Suutelen häntä silmien väliin, kivesten alapuolelle, varpaisiin. Vapautan hänet köysistä, yhtä hitaasti ja intensiivisesti kuin sidoinkin – Tampereen oppeja tämäkin – ja käperryn hänen päälleen. Haluan olla sun.

Sitomiskurssia edeltävänä iltana olimme tavanneet juhlissa, joihin menin sokean kanan päättäväisyydellä. Elämäni ensimmäisen femsub-miitin voimaannuttamana aloin puhua toiveistani ja huomasimme että meidän toiveemme sopivat yhteen. Koko viikon olen moninaisisssa olotiloissa, innoissani, tietysti, ja peloissani, teen riskianalyysiä ja nimitän huoliani subinaisen kansalaistaidon kirjasta opituksi epäilyprotokollaksi. Mielikuvat lähtevät laukalle, molemmilla, samoin dynamiikan haku, kielenkäyttö, kutsumanimet. Pakitankin siinä ja hän ottaa sen hyvin, sanoo että olen oikeassa, hitaasti on parempi edetä. Mutta molemmilla on niin hirveä into siihen yhteiseen haaveeseen.

Skynda dig, älskade…

 

 

Kuukautta aiemmin olin matkalla kohti Turun satamaa ja kirjoittelin muistiin huoliani, ajatuksena lähettää teksti johonkin vertaisryhmään – sellaisiakin on. Seuraava pohdinta on femsub-miitin jälkeen vielä hiukan jalostunut.

---

Olen Ds-suhteessa, joka on etäisyydestä ja aikatauluhaasteista huolimatta hyvin syvä, lämmin, turvallinen ja rakkaudentäyteinen. Samaan aikaan minun on pakko myöntää, että koen jonkinlaista valtatyhjiötä, vallankäyttö ei ole suhteessa enää niin keskeistä ja näkyvää. Alussa oli köysiä, kipua, morapuukko. Oli pitkiä sessioita ja pitkiä suvantovaiheita, joiden aikana hän vain katseli minua. Hän oli kuin hiljaisessa tuulessa haviseva puu. Ei paikallaan, mutta liike oli tuskin havaittavaa, silti tapahtui jotain koko ajan. 

Olen ajatellut, että vallansiirron "ulkoiset" tunnusmerkit eivät ole niin tärkeitä kuin dynamiikka, joka on ollut läsnä alusta asti ja josta koen rakkauden versoneen. Domillani on minuun jollain hyvin syvällä ja intuitiivisella tasolla toimiva ote. Älyllinen hankaluuteni ei ole hänelle ollenkaan mikään ongelma. Me molemmat pääsemme yhdessä normielämän huolista leikin ja jotenkin hyvin kepeän ilon maailmaan. 

Iloitsen ja nautin siitä, että meillä on monella tapaa hyvin samanlaiset arvot ja jonkinlainen yhteinen alue, joka on vain meidän. 

Tästäkin huolimatta olen ajatellut, että pitäisikö meidän alkaa kutsua suhdetta joksikin muuksi kuin Ds-suhteeksi. Kaipaan niin kamalasti kipua, pinteessä olemista, alistumista – ehkä ydin on siinä, että haluaisin että homma etenisi, edistyisi johonkin. Aika paljon on viime aikoina ollut niin, että D:ni tulee minun luokseni lepäämään. Ja mikä voisikaan olla kauniimpaa? 

Tätä kirjoittaessani tajuan koko ajan paremmin, miten onnekas olen. Ja samaan aikaan surettaa, kun tuntuu että se mitä etsin, pakenee ulottuviltani. 

Osa minusta sanoo, että on tyhmää valittaa, osa taas sanoo, että on viisasta sanoittaa tunteita ja toiveita. Kaipa tästä tuli sitten teksti kehityskeskustelun pohjaksi. Kehityskeskustelunhan on tarkoitus edistää molempien onnellisuutta. Sillä ajatuksella se varmaan kannattaa käydä.

Olisiko siinä ajatusta, että alistumiseni merkitsisi esimerkiksi sitä, että pyrin lisäämään D:ni hyvinvointia? Varmaan kestävimmät ratkaisut toimivat niin että toisen hyvinvointi lisää toisenkin hyvinvointia. Mutta voisinko olla tässä aloitteellinen? Saanko asettaa hänet etusijalle? 

Saanhan toki tehdä mitä haluan, mutta onko se terveellistä? Jos asetan hänet etusijalle, asetan itseni ja omat tarpeeni toiselle sijalle. Oman tarpeeni alistumiseen, sen, jonka niin kipeästi ja niin myöhään löysin. Sen kaikkein kauneimman. Samaan aikaan vuodet vierivät ja elämä kuluu ohitse. 

Dynamiikka kuihtuu jos ei käytetä valtaa, sanoi miittituttu. 

Polyja kun ollaan, niin minä voin ihan hyvin etsiä valtasuhdetta jonkun toisenkin kanssa. Silloin pois rajautuisivat ne dominoivat, jotka haluavat subinsa alistuvan vain heille. 

Tai sitten toteamme Ds-suhteen päättyneeksi ja alamme nimittää suhdettamme ainoastaan rakkaussuhteeksi, ja minä etsisin sitä brutaalia alistajaa ja kovempaa ajoa jonkun toisen kanssa – jos miellän, että en itse kykene olemaan kahden Domin subina. 

Mutta kun dynamiikka on syntynyt luonnostaan ja on olemassa, olisi valheellista sanoa, että sitä ei ole. 

Ehkä ratkaisu on helpompi kuin luulenkaan. Minun pitää osata kysyä, mitä voin odottaa, ja voin vilpittömästi sanoa, että se mitä saan, riittää. Mutta haluan tietää sen. 

En ehkä saanut sitä mitä hain, mutta sain jotain, mitä en osannut edes etsiä, kun en tiennyt, että tuollaisia ihmeellisiä olentoja on.  Ehkä tulee aika, jolloin polyamorisuuteni punnitaan. Minulla on tämä rakas, ja minulla tulee olemaan Dom, tai miksi häntä sitten kutsunkaan, joka on ehkä omistamisorientoitunut, sadisti, sitoja..? Se voi olla hyvin erilainen suhde. Se voi olla kiintymyssuhde, mutta ei välttämättä rakkaussuhde. Minä saatan olla siinä suhteessa orja. Tietty tuntemus lävistää kehoni, kun kirjoitan tuon sanan. Kun ajattelen sitä sanaa, vaginastani lähtee voimavirta, joka kytkeytyy maahan ja sitä kautta tosiolevaiseen maailmankaikkeuteen. (Maa on Aristoteleen mukaan kosmoksen osista vähäpätöisin ja mitättömin, mutta niinpä se onkin kosmologisen dynamiikan toinen ääripää. Todellisuus virittyy vahvassa hierarkiassa olevien ääripäiden välille. Kinkyidentiteettini on siis aristotelinen ja Aristoteleen luonnonfilosofia on syvästi pervoa. Ymmärsin sen jo 2010, kun valitsin sen graduni aiheeksi. Siitä meni vielä 10 vuotta ennen kuin ymmärsin että elämää voi elää muutenkin kuin kirjoja lukemalla.) 

Onhan se arkipäivää muillekin, että yhdestä ihmisestä ei löydy kaikkea. Miksi minä siis odottaisin sitä. Mukava puoli asiassa on, että olemme aidosti ja tervehenkisesti polyja. Ehkä matkani polyamorisuuteen on vasta vaiheessa ja siksi en osaa ihan oikeuttaa näitä tunteitani. 

Valtava oppitunti tunteiden tunnistamisesta, oikeuttamisesta ja ilmaisemisesta.

---

Siniharmaata, vaaleansiniharmaata, tummansiniharmaata taas yhden hassunnimisen keskisuomalaisen järven pinnassa, aurinko painuu pilviin louhikkojen takana. Uin syvemmälle ja käännän jalat kohti pohjaa. Kellun pystyasennossa, sieraimet veden pinnan päällä, kuin sammakko. Faunin pää pistää vedestä vähän matkan päässä. Olen niin onnellinen ja helpottunut. Hetki sitten laiturilla itkin Faunin sylissä helpotuksesta. Olimme juuri purkaneet Ds-suhteemme. Se oli helpotus molemmille, vaikea sanoa kummalle suurempi helpotus. Valtaelementit vähenivät pikkuhiljaa ajan kanssa, minä keskityin ihaniin asioihin ja dynamiikkaan joka kuitenkin vielä oli, mutta itseltänikin salaa toivoin kovempaa ajoa – toivoin sitä myös ääneen, sainkin, mutta silti se pikkuhiljaa väheni ja suhteen purkaminen oli vain tämänhetkisen tilanteen ääneen toteamista. Se kävi niin helposti. Ja olin pitkittänyt sitä peläten kuormittavani, kun se kuormittava asia olikin se suhde. Jatkamme unikavereina.

 

 

Tultuani kotiin sen luota, jonka kanssa meillä oli yhteiset haaveet, tajuan mistä kenkä puristaa, menen suoraan survival moodiin. Kirjoitan kaikista nimityksistä riisutun lopetusviestin. Hän ymmärtää ja ottaa sen asiallisesti, se auttaa vähän, mutta en vielä moneen päivään voi koskettaa sitä, miltä minusta tuntuu. Mitä minusta nousi esiin. Mitä minä olisin saanut olla.

Otin kuvan sillä viikolla ensimmäisen ja viimeisen tapaamisemme välillä ja lähetin hänelle. Kuvassa on minun ikäiseni naisen silmät, paljon nähneen näköiset. Minua kehystää pehmeä, ehkä aamun valo. Jotain pehmeää ja herkkää on tullut esiin, jotain sellaista, mitä en tiennyt olevan, tai olin piilottanut hyvin syvälle.

 ***

Mitä muuta tein kesällä? Missiona oli järjestää itselleni niin paljon jännää ja kivaa tekemistä, ettei olisi aikaa ikävöidä Faunia. Interreilasin Etelä-Ranskaan hevospeililäsnäolovalokuvaustyöpajaan, uin Yon-joessa ja sotkeennuin orjantappuroihin, hengailin hevosten kanssa ja valokuvasin ihmisiä, putosin hevosen selästä ja vietin kaksi päivää ystävällisten ranskalaisten sairaanhoitajien huomassa sairaalassa, tulin kotiin toista kautta paikallisjunilla ja Saksan-laivalla. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni purjeveneessä, ohjasin 10 m/s tuulessa melkein koko matkan. Käytin ensimmäistä kertaa elämässäni moottorisahaa ja lämmitin savusaunaa, lennätin ensimmäistä kertaa dronea ja suoritin avoimen A2-kategorian lentolupakirjan.

Nyyhkytin Spartan käsittelyssä. Olin uuden tuttavuuden tutkimusmateriaalina, kutsun häntä Männyksi, sillä hän on pitkä ja punertava kuin mänty, ja asuu mäntyjen keskellä. Olin alkukesän festareilla ja katsoin miten ihmiset karkeloivat ja juoksivat ympyrää iloisina kuin vasikat kevätlaitumella. Osallistuin kinkyjen lukupiiriin, vaeltelin heidän kanssaan Helsingissä ja istuin pitkään kahvittelemassa ja keskustelemassa kaikessa rauhassa. Kävin ensimmäistä kertaa Club X:llä, tapasin monta foorumeilta tuttua livenä, sain osumaa Archibaldin muumipaistinlastasta ja pääsin taas inisemään kipuköysiin. Olin isossa miitissä joen rannalla ja minua katsottiin niin kauniisti, että en kehdannut katsoa takaisin.

Marssin helteessä Helsingin Pride-kulkueessa, käsi kädessä, kahden miehen välissä seksipositiivisten ryhmässä, joka marssi Sexpon blokissa heti aseksuaalien perässä. Tutustuin Ankaraan Poika-Jussiin lähemmin, löysimme toisistamme mukavaa petomaisuutta. Onko CNC tuttu käsite, hän kysyi kesken panemisen. Hän tarkoitti raiskausfantasiamielessä (minun mielessäni sillä on laajempikin merkitys) ja sanoin joo, ja sitten panin vastaan – hot hot!

 

Jälkikirjoitus:

Minusta on jo pitkään näyttänyt, kun olen näitä blogitekstejä kirjoitellut, että elämässäni vilisee miehiä. Ja tottahan se onkin. Sinä vuonna kun täytin 50, minulla oli yhtä paljon seksikumppaneita kuin edeltävässä elämässäni yhteensä. Eivätkä he ole mitään random-jamppoja, vaan kaikkien kanssa on ollut jonkinlainen yhteys ja yhteisymmärrys. Kohtaamiset voivat olla syvästi merkityksellisiä ja tunteellisiakin, vaikka ne tapahtuisivat harvoin tai olisivat vaikka ihan ainutkertaisia.

Tässä iässä aktivoitumisella on paljon hyviä puolia, esimerkiksi se, että samanikäisistä on helpompi löytää fiksuja ihmisiä, vuodet kun kypsyttävät meitä kaikkia. Minua myös. Olin teini-ikäisenä kovastikin pikkuvanha, ja vielä yli nelikymppisenä täysi ääliö tiettyjen kansalaistaitojen, kuten omien rajojen tunnistamisen ja ilmaisemisen suhteen.

Samaan aikaan kun elämässäni tosiaan on ihmisiä, olen tätä kirjoittaessani hyvin yksinäinen. Ihmiseni ovat kaukana ja tapaamiset harvassa. Olen vetäytynyt etätöihin mökille melkein koko syyskuuksi ja nyt kun katson tuota mitä juuri kirjoitin, ei ole ihme, jos vie hieman aikaa sopeutua. Yksinäisyys tuntuu välillä hyvältä ja välillä pahalta. Kirjoittaminen auttaa vähän.

Perusasetukseni on ollut, että tarvitsen yksinäisyyttä sosiaalisuuden jälkeen, ja ison sosiaalisuuden jälkeen vastaavasti isoa yksinäisyyttä. Ei täällä paha ole olla, ja tekemistä on paljon enemmän kuin ehtii tehdä. Mutta jotain on ihan oikeasti muuttunut perusasetuksissa. Kontakti ihmisten kanssa antaa enemmän voimia kuin ottaa.

------

*) fb&IG: rihmosfi