Dickin päivä

Lasken kinkytaipaleeni alkavaksi Dickin päivästä 2020, kolme vuotta sitten. Minun piti järjestää juhlat joka vuosi sen kunniaksi. Nyt se tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta.

Olen alkupisteessä, ihmiset tuntuvat kaukaisemmilta kuin koskaan. Dynamiikka Metsien miehen kanssa hävisi, ehkä vaadin liikaa, ehkä mentiin väärinpäin puuhun, unelmista tuli sanoja, sanoista lupauksia, lupauksista odotuksia, odotuksista paineita ja pettymyksiä. Ehkä, en tiedä.

Ehkä kommunikointi oli kaiken a ja o niin kauan kuin ei ollut aavistustakaan sellaisesta kommunikoinnista, joka herättää vaikeita tunteita. Oli hybris ja luotto siihen, että kaikki käy kuin silkkiä vaan. Ehkä rento olo on kaikki kaikessa, sen vuoksi voi uhrata vaikka sen tulisen kuuman dynamiikan. Nyt olen ilkeä.

Ystävät ovat loitolla, leikkikaverit kadonneet. Tunnen itseni kuten olen tuntenut aina, tämä on se minä jonka tunnen. Loitonnun ihmeellisestä merestä kuin painottomuudessa, kuin hellittämättömän tuulen viemänä.

Ei onnea luotu minulle,
se luotiin muita vasten.
Se luotiin perhojen iloita
ja leikkiä nukkelasten.

Mitä minulle on jäänyt käteen kolmesta vuodesta?

Leikkikavereita jotka kaikkoavat yhden tai kahden kerran jälkeen. Kysyn, haluatko vielä? Ei vastausta. Sanon, kerrotko sitten kun on aikaa? Ei vastausta.

Ystävä, jota ilman en olisi oivaltanut että näitä juttuja voi tehdä oikeastikin eikä vain mielikuvituksessa, tuomittiin seksuaalirikoksista vankilaan.

Lämpimiä ja kuumia paljaan läsnäolon hetkiä, mutta mitä sitten?

Löydän sinut taas, löydän sinut taas
Vaikken tiedä mitä etsin, löydän sinut taas
Maa

Loitonnun ihmeellisestä merestä kuin painottomuudessa. Mutta jalkani tapaavat maan, ei sitä ankaran kaukaisuuden kovaa kamaraa joka on ihmeellisen syvyyden vastakohta, julma arkijärki, vaan ehkä heinikon, oman maan. Se kantaa minua aina, tapahtui mitä vaan.

Alan itkeä kun ajattelen miten tuttua kaikki siellä on minulle ja miten vierasta kaikille muille.

Tunnen itseni ja tiedän, että paljaan läsnäolon hetket eivät auta minua elämään merkityksellistä elämää omassa maassani ja kertomaan siitä muille. Sielu on mukana, tiedän, sielu nousee siivilleen. Mutta silti. Sielu palaa kuoreensa, hetki menee ohi.

Så la meg falle ned
Åpne døren til et sted
Jeg må tørre å få fred
Så ta meg dit ja ta meg hel
La meg falle ned

Viis siitä että sanat löytyivät yhtä jalkaa seksuaalisuuden kanssa, silti mulle on vain yksinäisyydessä mahdollista löytää pitkäkestoista merkityksellisyyttä. Mitä seksuaalisuus on, ohikiitäviä hetkiä jotka jättävät vain kipeän kaipauksen. Ja hulluutta, kuumapäisyyttä, liioittelua, kuvittelua, vääriä tulkintoja, itsen unohtamista.

Karu tosiasia on, että en ole koskaan osannut sovittaa omaa sisäistä elämääni yhteiseloon toisen kanssa. Monisuhteisuus mahdollisti intensiivisen suhteen, joka kuitenkin jätti minulle valtavasti omaa aikaa ja tilaa. Ja siinä suhteessa oli niin paljon iloa ja valoa. Enkä siinä suhteessa kadottanut itsestäni mitään.

Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet,
kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois,
ja kaikesta siitä, mitä rakastin, on jäljellä ainoastaan
sininen taivas ja muutamia kalpeita tähtiä.
Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa.
Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti.
Vanha kuusi valvoo ja muistelee
valkoista pilveä, jota se on suudellut unessa.

Fantasioiden toteuttaminen ei ehkä olekaan ihmelääke kaikkeen. Se ei ponnahduta minua huippusuorituksiin tavallisessa elämässä. Saatan jopa kokea ristiriitaa, kun joudun olemaan oma-aloitteinen ja tekemään päätöksiä. Minun piti saada olla vain matskua, vain voimien temmellyskenttä. Ehkä fantasioiden toteuttamisesta joutuu jopa maksamaan, se saattaa viedä voimia, siitä pitää palautua, pitää löytää tasapaino. Pitää tehdä vain sellaista, mistä on valmis ottamaan mahdolliset haittapuolet.

Et ole enää sama kuin alkupisteessä, viestittää ex-metani. Ja oikeassahan hän on. Ratkaiseva annos kansalaistaitoa, omien rajojen tunnistamista ja kommunikointia, omien halujen hyväksymistä, itsen hyväksymistä, self-abuserin paikallistaminen ja ehkä jopa tuhoaminenkin. Häpeää kohti meneminen sanojen avulla. Olen jopa innoittanut muita sanoillani, kuulin. Ja olen alkanut järjestää femsub-miittejä.

Olenko pettynyt, kun joudun edelleen elämään omaa itsenäistä elämääni ja olemaan sen ohjaksissa? Olenko siitä iloinen? Toivonko, että elämässäni voisi olla molemmat? Kaikki kolme? Ihmeellinen meri, syvyys jossa todellinen olemukseni hulmahtaa valoon ja väreihin. Karu kivinen vuori jossa uurastetaan, syvin itse vyötettynä tiukasti piiloon. Ja ruohoinen tanner, luja kamara ja kaikki merkillisyydet, omat ja ainutkertaiset.

Lainaukset: L. Onerva, Kumma heppu ja lopunajan voidellut, Kalandra, Edith Södergran