Tämän paikan kääntyessä hitaasti kohti aurinkoa pyydystin maata pitkin tulevan valonsäteen ja valaisin sillä Saturnuksen.
Tulet yksinäisyyteeni ja kiedot käsivartesi ympärilleni. Kiedot köydet ympärilleni. On iltapäivä ja vielä valoisaa eikä tässä voi olla kukaan toinen. Viet minut metsään, suoraan lapsuuden pelottavimpaan satuun, siihen jonka kirjoitin itse ja joka loppui surullisesti ennenkuin ehti edes alkaa. Pidät minusta kiinni niin kauan kuin itkua kestää. Sinä ja köydet ovat joka puolella ympärilläni. Nautit ja iloitset minusta, siitä minusta joka olen, vain siksi että olen.
Joskus valo tulee maasta, alhaalta, alempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mietit?