Koronan jälkeen kello kuusi, osa II: Tulta ja hamppua

Kuiva jäkälä ratisee jalkojen alla, aurinko porottaa niskaan. Hamppuköydestä pölähtelee käsittelyssäni kuituhippuja pilvinä ilmaan. Minun puuni on Miekan ja Munkin puiden välissä, Vuorenkuningas käyttää auton vetokoukkua. Puun rungon ympäri on solmittu nailonköysi, jossa on kiinni lukkokoukku. Koukun läpi menee hamppuköysi, joka on kierretty pari kertaa itsensä ympärille ja kun sitä vetää edestakaisin, hiertyvät hampun kuidut toisiaan vasten ja pintakuidut nousevat pystyyn. Olemme mitanneet ja leikanneet, suljettuamme leikkuukohdat maalarinteipillä purkautumisen estämiseksi, kullekin haluamansa määrän köydenpätkiä ja päätelleet ne kutistesukalla. Minä aion tehdä kuusi kahdeksanmetristä köyttä.

En muista milloin viimeksi on ollut näin hauskaa. Materiaali on joka vaiheessa niin herkullista, se muokkautuu niin helposti siihen suuntaan mihin halutaan. Nyt se pörhistyy, ja seuraavaksi pystyyn nousseet karvat poltetaan kaasupolttimella. Paistuvan hamppukuidun tuoksu auringossa, köyden aavistuksenomainen tummuminen ja muuttuminen pörröisestä ja karheasta sileäksi ja tietysti kun olemme veden äärellä, peruselementtien miellyttävä läsnäolo. Ja kun köyttä on melkein 50 metriä, kuluu jokaiseen työvaiheeseen mukavasti aikaa, jonka saan olla auringossa ja tässä seurassa, kuunnella Miekan sanailua ja Munkin selitystä materiaalin ominaisuuksista, turvallisuusnäkökohdista ja prosessin erilaisista vaihtoehdoista.

Kun köysien pinnat on poltettu, Munkki kaivaa esiin hiutuneita T-paidanriekaleita ja näyttää, miten köydet pyyhitään kostealla rätillä ennen vahaamista. Mehiläisvaha-vauvaöljyseoksen hän on keittänyt valmiiksi etukäteen. Mehiläisvahaa otetaan sopiva nyrkkiin mahtuva kimpale, joka kääritään kankaaseen, ja köysi vedetään tämän palleron läpi pari kolme kertaa. Viimeinen vaihe pitää tehdä kotona, sillä rantsussa ei ole uunia: Köysiä paistetaan 60–80 asteessa niin kauan, että vaha on sulanut ja imeytynyt kuituun. Sen jälkeen ne pyyhitään vielä kertaalleen kostealla rätillä.

Saisipa tehdä köysiä joka lauantai. Tosin seuraavalla kerralla pitää kokeilla erilaisia hanskoja, pörhennysvaiheesta jäi etusormiini tummanpunaiset rakot. En huomannut ollenkaan minkään olevan vialla, kun kiskoin köysiä ihan työn imussa.

Kiitos Munkille opetuksista ja kisällikavereille Miekalle ja Vuorenkuninkaalle seurasta! Nyt mä osaan!

Enää pitäisi opetella parit solmut...

Tai ylipäätään ajatella, mihin näitä köysiä aion käyttää. Faunin köydet ovat joissakin sessioissa olleet käytössä kaikki, ja jos riiputuksia haluttaisiin harjoitella, niin olen siinä käsityksessä että muutama lisäköysi olisi tarpeen. Sitomista voi harjoitella itsensä kanssa, ja se on kuulemma miellyttävän meditatiivista puuhaa. Ja tietysti ennen pitkää mieleen pulahtaa ajatus toisen ihmisen sitomisesta. Miten helvetissä voisin uskaltaa koskettaa toista ihmistä sillä tavalla? Mikä näkymä tästä aukeaakaan elämäni hankaliin kohtiin. Tilanteisiin, jossa joudun ottamaan kontaktia, ohjaamaan, päättämään, ja jotka eivät tule yhtään helpommiksi ajan myötä, päinvastoin.