Vuorella

Tänään olen vuorella, kaukana merenpinnasta. Minut on tempaistu syvyksistä tänne kuivuuteen. Kovassa valossa ei voi uskoa todeksi, että jalkojen alla avautuvat syvyyden salaisuudet. Eikä niistä oikein voi puhua. Täällä puhutaan kuivan maan asioista. Täällä keskitytään saamaan aikaan jotain mahdottoman tärkeää, niin tärkeää että siihen käytetään melkein kaikki valveillaoloaika, ja tehtävä on viritetty niin haastavaksi, että siihen on uppouduttava tietoisuuden koko voimalla. Mitä me ollaan, mitä me oikeasti ollaan, mitä meissä liikkuu pinnan alla, mitä meistä näkyy jos katsoo suoraan – on täällä tabu. Ehkä sovituissa rajoissa, taiteessa tietyssä määrin voi olla paljautta, suoraa ilmaisua. Mutta ihmisten välillä säännöt ovat selvät, uskomattoman monimutkaiset mutta täydellisesti sisäistetyt.

Tänään tuntuu raskaalta tietää pinnanalaisista syvyyksistä, viileästä vedestä joka kirkastaa kaiken, laajalle ulottuvasta tilasta jossa voi liikkua vapaasti, kertoa oman olemuksensa tarinaa pelkäämättä rangaistusta. Toisinaan on helpompaa, sydän vain sykkii kiivaammin, mutta toimitan asioita kuin ennenkin, kalana kuivalla maalla, olevinaan.

Odotan, luotan. Täällä ylhäälläkin on paljon hauskaa, välillä nauretaan, ponnistellaan sen tärkeän eteen. Struktuuria olemiseen, lihaksille työtä, vähemmän tilaa ahdistukselle, lepohetket kullan kalliit. Ehkä liikun pehmeämmin, kehon rajoissa muisto kohtaamisen todellisuudesta, ehkä koen itseni hiukan lempeämmin.