Sanamaan iltalaulu

 

Oh, lullaby of birdland that's what i
Always hear, when you sigh,
Never in my wordland could there be ways to reveal
In a phrase how i feel

Kuuntelen vain sitä läsnäoloa kuin ihmettä, kuuntelen ihan hiljaa. Olen vihdoinkin saanut Faunin luokseni, yli kahden kuukauden tauon jälkeen. Aina kestää, ennenkuin Fauni saa edes repun laskettua eteisen lattialle, mutta nyt kestää kauan. Takerrun vain enkä päästä irti.

Mulla oli niin ikävä.

Mutta ei tapahdu mitään isoa, eikä kamalaa, en ala edes itkeä, levitän vain joka solun aistimaan. Hiljaista iloa. Ehkä jotain kuuluu...

Have you ever heard two turtle doves
Bill and coo when they love?
That's the kind of magic music we make with our lips
When we kiss

Mulla on vähän erilainen olo, sanon myöhemmin.

Onko sulla sellainen olo, että voit sanoa miltä tuntuu?

Joo, mutta sanon myös siksi että se kiihottaa.

Kuten: Sattuu. Tai: En halua. Meillähän on liikennevalot, eikö niin?

Olin pyytänyt kipua, ja sitten fiilistelin sitä valittamalla: Sattuu!

Sanat...

halusin sitä niin, ja sen sanominen ei ollut ihan helppoa. Mumisin, kuiskasin, sanoin.

Satuttaisitko mua.

Aamulla olen taas poikittain sylissäsi sohvalla. Avokämmen, nyrkki, remmi, kettinki, pitkä aika.

Ei tullut keltaista, sanot jälkeenpäin.

Ei, mutta se oli lähellä.

Huomasin.

And there's a weepy old willow
He really knows how to cry
That's how i'd cry in my pillow
If you should tell me farewell and goodbye

Lähdet aamupäivällä, minun pitää mennä töihin. Joudun muutaman tunnin varoitusajalla epämukavuusalueelle, sosiaalisiin tilanteisiin. Onneksi ehdin käydä kotona laittamassa hameen ja puolikorkeat somat kengät. Ne sopivat tuntumaan kehkeytyvistä mustelmista. Olen lauhkea ja smuuthi, katson kaikkia lempeästi, juttelen luontevasti. Minussa on kytkös, minussa on luottamus, minussa on turva, minussa on yhteys.

Lullaby of birdland whisper low
Kiss me sweet, and we'll go
Flying high in birdland, high in the sky up above
All because we're in love

 (George David Weiss: Lullaby of Birdland)

Miten naista koijataan

Minä: Setä, onko 3 sessiota viikossa ja yhteensä 5 ihmistä liikaa?

Moukka: ei.. ei oo jos meet omilla ehdoilla

Minä: Ja ei tunnu liialta. Jotenkin nykyään on tällaisia ihmiskaipuita, nii sehän on vaan iloinen asia? Eikö nii.

Moukka: Jjep

Olen saanut kesän mittaan ilahduttavasti viestejä miehiltä. Välillä on tuntunut että halleluja it’s raining sadists... joku karsiutui laitettuaan dickpicin, yhden kanssa neuvottelen edelleen hyvässä hengessä, ja yksi on Järkimies. Hänellä oli niin mukavan määrätietoinen ääni ja keskustelu soljui kuin vettä vaan, kun istuin luurit päässä kauniissa kallionkolossa juttelemassa ja hän kertoi  miten tässä lajissa pitää edetä turvallisesti askel kerrallaan. Täytyy myöntää että puhelun aluksi hän kehaisi minua siitä että ilmoitin etukäteen etten ehdi aloittaa puhelua sovittuun aikaan. Mietin nimittäin, miten ihmistä vedätetään? Sillaihan se käy. Ensin kohteelle tulee hyvä olo, sitten kohde luo mielikuvan, josta ei millään halua päästää irti tai jota ei halua kyseenalaistaa. Ja kuten pölynimurikauppiaat, pitää luoda tunnelma ainutlaatuisesta tilaisuudesta, joka ei tule toistumaan.

Treffit sovittiin pikaisesti, sillä olin samoilla huudeilla vain yhden illan ja aamun. Tässä kohtaa oli premisseissä mätää: Järkimies kertoi etsivänsä pitempiaikaista ystävää, jonka kanssa voisi vaikka istua mato-ongella tai muuta kivaa (sessioinnin lisäksi). Silti oli kova kiire tavata, ja päästä neljän seinän sisään – ensitapaamisen jälkeen eli tässä tapauksessa pikaharkinnan tuloksena. Huomioni kiinnittyi kiireen sijaan kutkuttavaan keskusteluun mieltymyksistä. Olinhan vielä siinä vaiheessa menossa treffeille turvallisesti julkiselle paikalle, joten eipä hätää.

Minulla, kuten varmaan muillakin, on periaate, että ensin tavataan julkisella paikalla ja sitten nukutaan yön yli (eri paikoissa) ja sitten vasta keskustellaan jatkosta. Tätä pidin esillä Järkimiehenkin kanssa. Se, miten ensitreffit saattoivat luisua minun airbnb-kämppääni, on mielenkiintoinen kysymys. Viimeinen vaihe oli se, että katsoin illalla säätiedotuksesta että huomenna aamulla sataa. Olimme sopineet tapaavamme puistossa tai Teboililla (”jossain mikä on sun lähellä” – tämän voi halutessaan ymmärtää niin että se on minulle kätevää, mutta tosiasiassa treffejä hivutettiin lähelle kämppääni siksi, että sessioon pääsisi mahdollisimman nopeasti, sitten kun minä olen vetäytynyt tunniksi miettimään ja näyttänyt vihreää valoa.) Ja tässä vaiheessa iltaa olin vastikään päättyneen session jäljiltä euforiassa ja tunsin että maailma on hyvä ja minulle ei voi tapahtua mitään pahaa. On olemassa hyvä periaate, että session aikana ei saa neuvotella rajoista. Lisään tähän vastaisuuden varalle itselleni ohjeeksi, että pian session jälkeen ei pidä neuvotella yhtään mistään. Ahneus hattuhyllylle hetkeksi ja puhelin lentokonetilaan.

Katsottuani säätiedotuksen vastasin myöntävästi Järkimiehen kysymykseen, voiko hän tulla suoraan kämpälleni. Laitoin osoitteen ja vielä kuvan talosta. Riemuidiootti.

Jälkimakoilussa Spartan ja Ateenan kanssa pohdittiin luottamuksen syntymistä ja Sparta sanoi, että psykopaatithan osaa olla hyvin miellyttäviä ensivaikutelmalta. Minä sanoin, että tunnistan kyllä epäilyttävän kivat, onhan mulla semihankalan narsistin kanssa avioliittokin takana. Mutta voi olla, että se jäi mieleen kummittelemaan. Nukuin huonosti ja kuuntelin lähestyviä hälytyskellojen ääniä. Aamulla soitin Järkimiehelle ja sanoin että tämä mietityttää. Nyt ei saanut nainen enää suunvuoroa, määrätietoinen pohjalaisääni jyräsi ja kun se sanoi että mehän tavataan ihan ilman paineita ja rennosti ja pilke silmäkulmassa, sanoin että treffit siirtyvät alkuperäiseen paikkaan eli puistoon, ja jos et halua ottaa riskiä ettei sessiota tule niin voit kääntyä takaisin (J-mies oli juuri lähtenyt ajamaan.) Tässä kohtaa se vaikeni. Laita viesti tuletko vai et, heippa! Sittemmin ei miehestä ole kuulunut mitään. Ei ääntäkään, ei viestiä, ei sittenkään kun pelko perseessä olin kirjoittanut:

”Mietin ensin, että vain ilmoitan että pihassa on turvakamera ja piha parveilee ihmisiä ja äänieristys on olematon, mutta ehkä hyvä näin. Nää on ihan perusjuttuja joista joustaminen soittaa hälytyskelloja heti. Mutta siis tiedoksi. Nainen voi haluta sessiointia ja seksiä, mutta lakata haluamasta hyvin pian jos tulee olo että turvallisuusasioissa tehdään kompromisseja tai toinen ei kuuntele.”

En viitsinyt pötkiä tienpäälle ilman aamiaista, vaan pistin kahvin tulemaan, soitin Moukalle ja juteltiin. En kyllä uskonut että Järkimies tulisi koputtelemaan, ja olisihan silloin voinut soittaa poliisit, mutta oli kivempi olla kun oli turvallinen tuttu langanpäässä. Sitten pakkasin kamppeet ja lähdin kotimatkalle. Koti! Ihana koti. Riemuidiootti palaa kotiin. Ei voi tietää, mitä olisi tapahtunut jos olisin joutunut Järkimiehen kanssa neljän seinän sisään. Tähän asti olen ajatellut, että todennäköisesti jollain tavalla kiusallinen mutta ei varsinaisesti vaarallinen kohtaaminen. Mutta nyt tätä kirjoittaessa tuntuu hyvinkin kolkolta. Sanomattakin on selvää, että hävettää niin pirusti enkä kyllä kirjoittaisi tätä, ellen ajattelisi siinä olevan ajattelemisen aihetta jollekin ja ehkäpä hyötyä.

Miten naista koijataan – imartelemalla, hämäämällä, harhauttamalla, hoputtamalla, ja jos on hyvää tuuria eli naisella sattumoisin suojaukset alhaalla ja sadeilma, niin homma saattaa onnistuakin.

Lihan paahtama

Katson itseäni airbnb:n peilistä. Olenpas minä auringon paahtama. Yleensä varon aurinkoa, mutta nyt en ole jaksanut etsiä aurinkovoidetta, josta en saisi näppylöitä. Olen ollut kesäkuussa ulkotöissä ja heinäkuussa mökillä, välillä auringossa ja välillä varjossa. Mieleen tulee sefardijuutalainen kansanlaulu Morenika:

Morenika, they call me
my skin was pure white
from the fire of the summer sun
I am dark

Auringon paahtama, ja yhteisen... lihan? Yhteisen pöydän. Toverillisen rakkauden ja hyvän tahdon. Ateena on niin suloinen! Voi ei! Kun sen ruususuu on hetken kiinni ennenkuin avautuu ja ottaa Spartan uudelleen sisäänsä. Kun Sparta käskee minut kontalleni ja siirtyy eteeni, haluan näyttää että osaan ottaa syvälle, mutta se on vaikeaa. Yökkäilen ja yritän uudelleen ja uudelleen. Spartan käsi niskassani. En pysty, mutta käsi ei pakota, tänään.

Oikein hyvä.

Morenika
so very beautiful
in your eyes - a burning fire
my heart is all yours

Kun minä jotenkin tunnen Ateenan reaktiot, tai osallistun tuntemuksiin joista ne lähtevät. En ole yksin, jaan ne. Sparta käyttää meitä vuorotellen. Yllättäen koskettaa kaulaani, rintaani. Olen otettu yhtäkkisestä kosketuksesta, ja siirtyessään taas panemaan Ateenaa Sparta laittaa käteni johonkin kohtaan Ateenan keholla, en tajua mihin, kuulen mutta en näe sillä silmäni on peitetty, tunnen panemisen rytmin sillä kehonosalla joka paljastuu myöhemmin koukussa olevaksi käsivarreksi kun Sparta ottaa siteen silmiltäni ja peittää sillä Ateenan silmät.

Silloin saan myös nähdä, myös ihan läheltä, ja saan koskettaa Ateenaa. En osannut kuvitella tästä mitään muuta kuin miltä se ehkä näyttää, mutta muu on voimakkaampaa. Kun Sparta panee minua, todella kovaa ja välillä aivan hiljaa ja välillä nahkalätkä osuu kylkeeni vähän kovempaa, ja olen aika kaukana orgasmiodotushorisontista, me ollaan tässä, kaikki tämä on hyvä, ja ajattelen että Sparta nauttii panemisestani. Silloin purskahdan itkuun. Myöhemmin kun makoillaan, kuulen että Ateena oli hiukan järkyttynyt reaktioistani, mutta Sparta on lukenut blogiani ja tietää suhteeni kyyneliin. Muut laukee, mä itken. Sparta myös kysyy usein: Onko kaikki hyvin? Onko siinä hyvä olla? Onko siinä turvallinen olo? Nyökkään tai vastaan on, niiskutan ja pärskin ja kyynelehdin paitaan, joka on takertunut käsisiteisiin mytyksi kun Sparta on käskenyt riisumaan sen.

Morenika , they call me
all those who go down to the sea
if again they call me
I will go with them again

Ja Ateena ojentaa kätensä ja koskettaa minua. Niin suloinen Ateena, niin myötämielinen, niin hyväksyvä läsnäololleni. Ja mä parun. Olen osallinen myös kädestä Ateenan kastanjanruskeassa tukassa kun Sparta on pyytänyt minut kainaloonsa katsomaan. Katso miten kaunis. Lämmin kosketus, alistava, ylpeä ja arvostava.

Tiesin että me ollaan tovereita, silti jännitti. Se ajan erisuhtaisuus jännittää. Miten voi olla yhtenä hetkenä tavallista ja toisena sessio. Sparta ja Ateena tulevat vuokraamaani mancaveen ja heti on yhtä luontevaa kuin kesäkuussa ensi kertaa tavatessamme. Ateena käy peremmälle ja istuu sohvaan iloisena kuin Tolstoin pikku ruhtinatar Lise Bolkonskaja, Pietarin ihastuttavin nainen. Hän sulattaa minkä tahansa jään.

Jutellaan kesäkuulumisia, kunnes Sparta sanoo: Niin, pitäiskö meidän kokeilla jotain. Session sisältö on pääpiirteissään sovittu viestitellen. Sparta pukee pannan ensin Ateenalle, sitten minulle. Sitten käsisiteet ja silmälaput minulle. Sun ei tarvitse ajatella, että olisit mitenkään ulkopuolinen, hän sanoo. Me ollaan tässä yhdessä. Sitten hän koskettaa minua hellästi lyöntivälineellä, nahkalätkällä, esittelee sen eri tuntuiset puolet. Ateena on polvillaan sohvalla, minä metrin päässä kippurassa. Minulla on vielä vaatteet päällä.

Morenika, they call me
son to the ruling king
if he calls me again
I will follow him

Sparta ja Ateena lähtevät, kun olen tuumannut että ehkä kohta nukahdan ja pärjään meidän yhteisellä jälkihoidolla, jonka keston määräsivät aikataulut. Makaan vuoteessa ja tunnen että maailma on hyvä. Minulle ei voi tapahtua mitään pahaa. Ja miten olenkaan ylpeä. Minä laitoin treffipalstalle ilmoituksen että olen kiertomatkalla, ja niin me tapasimme. En ole koskaan osannut kuvitella tällaista kolmen kimppaa, kahden naisen ja yhden miehen. Minulla on ollut ajatukseen naisen kanssa intiimistä olemisesta jokin jännä esto, josta en saa edes kiinni. Mutta voi kääk miten naisen läsnäolo voi olla nättiä. Naisen käsi, kosketus ja hyväksyntä. Mitä ihmettä, mitä siunatun ihmettä.

Laitan viestin Faunille että oli kivaa, ja Kruusulle, joka tiesi että olen menossa leikkimään. Sitten olisi viisasta vaipua radiohiljaisuuteen, mutta enköhän ahneuksissani vastaile vielä erään treffiehdokkaan viesteihin.

Merta, metelöintiä ja kahdenlaista ikävää

Meri on tyyntynyt viikon myrskyämisen jälkeen. Uin kauemmas rannasta ja pysähdyn, lasken jalat pohjaa kohti, ne tapaavat kiven joka on niin levän peitossa että se tuntuu sammalelta. Olen paikallani niin kauan että vesi ympärilläni on ihan tyyntä ja huojun vain siinä, auringon verkot kehollani ja pohjan hiekassa, joka näkyy selvästi veden läpi. Tässä paikassa olen ollut joka kesä koko elämäni ajan. Eniten pidän aaltojen katselusta, siinä on jotain silmittömän eroottista. Kalliot ovat aika mielikuvituksellisen muotoisia, ja miten aallot milloinkin iskeytyvät niihin. Ja tietysti minuun.

Olen manifestoinut onneani instagramissa, metelöinyt oikein, ettei kukaan saisi tietää miten ikävä minulla on ja miten pelkään kesää ilman Faunia. Kai pelko, jota ei uskalla tunnustaa, ahdistaa aika paljon. Fauni on niin mielellään lähelläni, minkälaista olisi istua kalliolla, istua vain ja katsoa aaltoja. Mutta häntä en voi koskaan tuoda tänne, matka on liian pitkä eikä sovi käytännön kuvioihin jotka ovat äärimmilleen viritetyt jo nyt. Ich habe genug. Miksi meidän oikeastaan pitäisi tulla tänne, mitä meiltä taikamaailmassamme puuttuu? Silti minulla on ikävä ja haluaisin että hän olisi täällä. Haluaisin hänet heti nyt tähän.

Ikävää on kahdenlaista, kivaa ja tyhmää... Kiva ikävä ei tunnu kovin pahalta, sillä siinä on mukana luottamusta, niinkuin koti-ikävässä, kun tietää, että koti on siellä odottamassa. Tai kuin yleiskaipauksessa, Sehnsuchtissa, jossa kaivataan jotain määrittelemätöntä, tuntematonta. Siihenkin voi luottaa, että eteen tulee vielä jotain mitä ei ollenkaan osaa odottaa. Eikö tämä Muumipapan urotöiden loppu ole hyvä motto kinkylle?

”Ja sumuisen aamun koitteessa he kaikki juoksivat puutarhaan. Itäisen taivaan ruusunpunainen kajastus ennusti hienoa elokuun päivää.

Se oli kuin uusi portti, joka johti Uskomattomaan, Mahdolliseen, uuteen päivään, jolloin saattaa tapahtua mitä tahansa, ellei vain kellään ole mitään sitä vastaan.”

(Tove Jansson: Muumipapan urotyöt, suom. Laila Järvinen)

Tyhmä ikävä on menettämisen pelkoa, ja sitä en uskalla tuntea, sillä en koe omistavani mitään enkä ketään enkä halua odottaa tai asettaa edellytyksiä. 

Mutta uskallan kuitenkin kiintyä ja tuntea – aika tavallakin.

Yhtenä päivänä itken koko iltapäivän, se alkaa siitä kun tiuskaisen äidille ja pyydän anteeksi kaikkien kuullen ja selitän mistä aiheesta, aiheesta joka ei kuulu tähän tarinaan. Anteeksipyyntö ei auta, äiti on pahoilla mielin ja sanoo että minulla on tapana tukkia toisilta suu. Tunnen että mikään ei voisi olla pahempaa. Keskustelu menee aika tuskalliseksi. Tätä ihmistä viimeisenä maailmassa haluaisin loukata.

Menen itseeni, melkein kaikki kumppaninikin ovat kärsineet juuri tästä. Kinkyjen vertaistukiryhmästä saan rohkaisevaa, päätäsilittelmätöntä palautetta: Omia negatiivisia tunteita voi oppia ilmaisemaan rakentavasti, se on ihan mahdollista. Vastaan, että arvelen vian olevan siinä, että en osaa ilmaista tarpeitani. Sitten kun ne kuitenkin ovat olemassa vaikka en haluaisi niiden olevan, ne lopulta tulevat hallitsemattomasti esille. Vauhtiin päästyäni itken samalla ikävääni, ja voihan olla, että peitelty tunne purkautui sieltäkin suunnalta.

Menen itseeni, pyydän Faunilta jotain joka auttaa minua paljon eikä vaadi häneltä melkein ollenkaan vaivaa. Arvostan aikaa ilman puhelimeen liimautumista ja haluan suoda sitä niin itselleni kuin toisille, mutta ehkäpä nyt tarvitsen tätä ja uskallan pyytää. Mutta en ennenkuin sain taas opetuksen kantapään kautta.

Orgasmiodotushorisontti

Kun olen kaksi kertaa maininnut omakeksimän käsitteen ”orgasmiodotushorisontti”, täytyy varmaan hiukan avata, mitä sillä tarkoitan.

Orgasmin saaminen on aina ollut minulle helppoa, varsinkin sen jälkeen kun tajusin, että käsiäkin voi käyttää. Tärkeintä ovat kuitenkin sanat, niistä menee suora yhteys klitorikseen. Sanat eivät ole mitään ihmeellisiä, ihan tavallista panosanastoa.

Yksinäisyyteni pitkinä vuosina saattoi mennä kuukausia etten ajatellut koko asiaa, sitten saattoi iskeytyä joki mielleyhtymä keskellä päivää niin voimalla että oli vaikea odottaa että pääsin kotiin. Joskus en malttanut odottaa edes iltaan vaan sulkeuduin vessaan ja tuossa tuokiossa olin saanut orgasmin joka tuntui pitkin selkää vielä seuraavana päivänäkin. Orgasmin helppouden takia yksinäinen seksielämäni oli jopa niin orgasmikeskeistä, että olisiko siinäkin yksi syy miksi pitkitin skeneen hakeutumista. Mitä mä siellä tekisin, mähän tulin jo?

Miehen seurassa ollessani orgasmini on jotain, minkä haluan antaa. Olen niin kohtelias ja huomaavainen, ja naisten orgasmit ovat miehille niin tärkeitä. Kutsun sanoja, ja mies on tyytyväinen. En ole koskaan teeskennellyt orgasmia, mutta tässä on minusta jotain falskia. Teen sen itse.

Tarkoitan horisontilla jotain sellaista, jonka yli ei voi päästä. Kuin häät romanttisessa komediassa. Ilman orgasmia seksi on jotenkin voi voi, no ehkä se siitä, tai mitäs me nyt tehtäisiin, ehkä huomenna, ylihuomenna, onhan se kivaa, mutta aina jotenkin vähemmän, tyydyttävää vain tietyin varauksin. Minulle tuotti suuren oivalluksen eräs seuranhakuilmoitus, jossa kerrottiin että kumppanin tulisi hyväksyä, että kyseinen henkilö ei vaan tule. Ajatella jos orgasmia ei olisi olemassa ollenkaan! Miten vapauttavaa.

Onko orgasmi minulle peräti jonkinlainen seksin negaatio? Sitähän sanotaan pieneksi kuolemaksi, siihen kaikki päättyy (no joo, ei pääty useinkaan tässä genressä) mutta saatko kiinni ajatuksesta? Se mitä koen orgasmin ulkopuolella, antaa minulle vain niin paljon enemmän kuin orgasmi, tuo yksinäisyyden kyllästämä madonreikä todellisuuden keskellä.

***

Nyt tehdään ihan tavallinen futomomo, sanoit huhtikuussa, kevätvalon jo hiipuessa kulmakunnan valoisimmassa dunkkarissa, minun shibarisalongissani. Kohta olen osa konstellaatiota, jossa kattoon menee köysi toisesta nippuun sidotusta jalastani ja toisesta jalasta piirongin ja yhteen sidottujen käsieni kautta. Työstettyäsi minua määritämättömän ajan kutsun sanoja. Vielä tänäänkin keittiön penkillä, ja penkin riiputtua katosta minä kyydissä, lepäillessämme sängyllä tartuit minuun ja hyväilit, yhteys kulki sanoista klitoriksen kautta aivoihin. Mutta nyt se on poikki. Sanat tulevat, mutta niillä ei ole mitään vaikutusta. Olen aukisidottu, menetän hallinnan, antaudun sinun läsnäolollesi, vain se merkitsee.

Karukell, elämästä saa nauttia, olit viestittäyt minulle jokin aika sitten. Aamulla selitän, mitä siinä iltavalon viime säteissä oikein tapahtui. Orgasmini ovat limbossa, minä opin kohtaamaan sinut ja sen asian, että sinä hyväilet ja annat minulle nautintoa miten pitkään tahansa, eikä sillä ole päämäärää, minun ei tarvitse tehdä mitään. Orgasmiodotushorisontti on poissa ja jokin hyvin erityinen ja tuntematon horisontti pitelee meitä.

***

Olen uinut ystäväni Konkretian kanssa Päijänteessä kallioniemelle ja takaisin ja uudestaan ja sen jälkeen helle on taas uuvuttanut minut. Vietyäni Konkretian junalle haen pyykit narulta, syön sillileivän ja vajoan vuoteelle haaveisiin. Sparta panee Ateenaa ja joku julmuri on kytkenyt minut katsomaan ja piiskaa minua, irrottaa ja taivuttaa kumaraan ja lyö selkään. Ei ei lopeta huudan ja vääntelehdin. Pysy paikallasi, julmuri komentaa. Auau

Onko siinä joku kolmaskin mies joka tunkeutuu muhun takaapäin

Auauauuuuu mä tuun

selkärankaorgasmi

Voihan se olla niinkin, että se orgasmiodotushorisontti on omassa päässä. En ole ollut liikkeellä omalla agendalla.

Tai sitten tarvitsen kovempaa ajoa – jos ollaan orgasmiodotushorisontissa. Mutta se ei ole ainut horisontti, ja vain minä voin tietää, missä horisontissa milloinkin kuljen. Faunin kanssa kuljen satumaassa.